Lipas on auki

Hän makaa vierelläni ja tuijottaa kattoon. Hengitys on käynyt raskaaksi, silmät kaventuneet vihaisiksi viiruiksi. Hänen on paha olla.

Yritän kysyä miksi, mutta hän ei pysty enää olemaan aloillaan, vaan tempaa itsensä pystyyn ja harppoo pitkin askelin ulos huoneesta. Olen huolissani ja kauhuissani yhtä aikaa. Hän ei ole oma itsensä.

Seuraan askelia olohuoneeseen. Mies makaa pimeässä sohvalla, vartalo aivan jäykkänä. Se onkin isä.

Hän kääntää rajusti kasvonsa minua kohti, suu raottuu avunpyyntöön, jota ei tule. Hän retkahtaa hervottomana alas sohvalta, jaloilleen kuitenkin, ja hoippuu minua kohti.

Syöksyn isän luo, sillä pelkään, että hän kuolee. Hän kuolee nyt.

Otsalle on kirvonnut hiki, silmät eivät tavoita katsettani. Suu roikkuu mitenkuten poskella ja alahuuli on veren peitossa.

En voi tehdä mitään.

Isä mitä tapahtuu?

Isä ei selitä.