Ameba maitopurkissa ja joulupukin ennenaikainen tuleminen

Tänä aamuna join kahvini poikkeuksellisesti mustana. En nimittäin sen jälkeen, kun kerran uskaltauduin kaverin yllyttämänä lorauttamaan siihen sekaan tipan valkoista, ole sitä mustana juonut. (Miten voikin tippa lehmäeliksiiriä tehdä tervasta – noh – linnunmaitoa?)

Eilen kuitenkin onnistuin pilaamaan yhden satsin sumppia plötsäyttämällä kuppiin sitä, minkä oletin lirahtavan sinne. Ongin sitten kahvin seasta isoja vaaleanruskeita ameboja. Ei maistunu enää kahvi.

Aamulla vielä toiveikkaana työnsin nokkani tölkkiin ja yritin aistinvaraisesti arvioida, josko sitä vois sittenkin käyttää – jos kupissa vaikka oli jotain, joka pilasi kahvin. (Vihaan heittää ruokaa pois, olipa syy mikä hyvänsä. Kiitos kotikoulutuksen.) Kevyt heijailu kuitenkin paljasti iljettävän totuuden. Maito kiipesi purkin reunoja kuin paksu, valkoinen maali. Terve maito ei käyttäydy niin.

Hän sai kokkaroitua alas viemäristä. Melkein litra kokkelia. Ei hän haissut – tai sitten miulla vaan on tosi hyvä nuha.

On ihanaa, kun alkaa parantua. Se tunne, kun räkä ei enää ilmenekään dominoivana tuhinana jossain oteloissa, johon ei nasolineilla ja vickyillä ole asiaa, vaan oikeasti turistuu nenäliinaan paksuna, varsin näyttävänä roiskauksena. Voitonriemua. Siinäs olet, mokoma pahainen.

Meillä oli eilen pikkujoulut. Todistin puolen metrin päästä pukin ennenaikaista tulemista. Marraskuun puolella ja reilusti. Pyysi tyttöä istumaan polvelleen, ja ihmetteli arastelevan neitokaisen farkkushortseja, jotka nipin napin peittivät pakarat. Oli kuulemma pukilla pitkä aika siitä,kun oli viimeksi polvitellut ketään. No, vuoden päivät, ellei sitten muoria tai tonttutyttöjä ole körryytelyt. Mutta ehkä se ei ole ihan sama asia. Joululta ne haisee kaikki.

Sain piparia ja puuroa. Ja lökiä. Ja mietin, että koskaan en oo tainnu viivyttää omaa joulutunnelmointiani näin pitkälle talveen. Syy: ei tunnu edes talvelta. Lämmintä taitaa olla seitsemisen astetta. Kynttilät kyllä palaa, mutta joululaulut ei oikein lähde. Lumi sais jo tulla.

Tulipa muuten taas todistettua tätä ihmisten erilaisuutta. En tiedä, kuinka moni kavereistani edes toisinaan lukee tätä blogia, mutta tiedän, että aika moni heistä kirjoittaa itse ennemmin yhteiskunnallisista ja ”mullistavista”, ”tärkeistä” asioista – mie pilaantuneesta maidosta ja räästä. Ja miksi mietin tätä? En tiedättekö taida arvostaa omia ajatuksiani. Niitä on, ja siksi on pidettävä blogia, koska en vaan koe, että voisin tätä nykyä antaa niiden tulla ulos muutenkaan.

On kylläkin yksi aika älykäs asia, josta haluaisin kirjottaa. Se liittyy avaruuteen.

Ja siitäkin tulee ensimmäisenä mieleen tämä: http://http://www.youtube.com/watch?v=spFJEIjBwFs.

Oivoi. Joskus tuntuu kyllä siltä, että en ole elinkelpoinen. Tai että tarviisin jonkun viisaan pitämään huolta itestäni. Jonkun, joka antas miun kertoa, millasta räkä tänä aamuna oli ja ottas sitten syliin, antas nessun ja neuvos tyynesti, miten veroilmotus tehdään.

Mistä se käsitys oikein tulee? Että olen pärjäämätön höppänä? Sellainen ei ole oikein hyväks ihmiselle, joka kuitenkin lajinsa tyypillisenä edustajana pyrkii elämässään mieluiten eteenpäin. Mikä sitä oikein ylläpitää?

Näin näppärästi maidosta peruskysymysten äärelle. Pahoittelen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *