Avain

 

Sovitin oveeni epähuomiossa avainta, jolla pääsee Hänen kotiinsa. Vahinkoni symbolinen ironia sai mielen kipunoimaan.

 

En minä voi päästä kotiin näin, toisen ihmisen kautta. Miksi yhä väännän kahvaa?

 

Eroni ei onnistunut.

 

Teen sitä yhä, ja samalla en. Olen eksynyt.

 

En voi hyvin Hänen kanssaan, ja silti uskottelen itselleni, että vain Hän on minulle oikein. Ehkä hukassa olemisen tunteeni on kuitenkin todellisuudessa jotain aivan muuta:

 

Mitä jos se, joka tuntuu eksymiseltä, onkin vapaus?

 

Eikö se ole miltei itsestään selvää, jos on tottunut olemaan toisen tahdon alla. Ettäkö minä päättäisin itse elämästäni?

 

Mitä ihmiset tekevät vapaa-ajallaan, jos eivät etsi avainta?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *