Ei uutta penaalia, mutta terävät kynät

Olin ajatellut, että seuraava tekstini koskisi Brysselin-matkaa, joka on nyt onnellisesti ohitse ja josta kyllä riittäisi kirjoitettavaa. Totesin kuitenkin, salilla ajatuksia jäsennellessäni (liikunta tuntuu toimivan tähän, suosittelen), että on tarvetta tehtailla ensin jotakin muuta.

 

Syksy on tulossa. Ainakin minusta tuntuu, että tämä vuodenaika aloittaa elämässä usein uuden vaiheen. No, ihan kuten monesti kevätkin, mutta se on tavallaan jatkoa talven tapahtumille. Siksi syksy tuntuu erityisen tärkeältä. Haluan aloittaa sen rehellisenä itselleni.

 

Matkalla näin itseni taas uudessa ympäristössä ja nyt toteankin, että on aika nostaa kattila pöytään ja ryhtyä kauhomaan. Soppaa on nimittäin melkoinen määrä. Aion ruotia läpi jokaisen seikan, jonka vain keksin. En tärkeys- tai muussakaan järjestyksessä. Kunhan saan esiin mahdollisimman paljon.

 

Yritän olla arvostelematta itseäni ja käydä keskustelua nykytilanteen ja tavoitteideni kanssa. Uskon tietäväni aika pitkälti, millaisten kokemusten myötä monet näistä tunteista ja toimintatavoista ovat kehittyneet, mutta en aio nyt juurikaan kirjoittaa siitä, muutamaa mainintaa lukuun ottamatta.

 

Asiahan on niin, että

 

– minulla on salaisuuksia, joista kukaan muu ei tiedä. Nämä asiat, kuten erilaiset teot ja ajatukset, saavat minut arvostamaan itseäni ihmisenä entistä vähemmän. Haluan pyrkiä määrätietoisesti niistä eroon, sillä en halua olla ihminen, joka iljettää minua itseäni.

 

– pyytelen edelleen ystäviläni anteeksi sitä, että minulla on ollut joskus vaikeaa ja olen kuormittanut heitä liikaa. Tästä syystä en pysty olemaan heidän kanssaan luonnollinen – oma itseni ja sellainen ihminen, jollaiseksi olen viime vuosina kasvanut.  Minun täytyy joka käänteessä pyytää anteeksi ja kiittää. Haluan luottaa siihen, että ystäväni pitävät minusta, vaikka olenkin joskus ollut heille taakaksi. Minun ei tarvitse ostaa heidän rakkauttaan millään ystävyyden ulkopuolelle jäävällä asialla.

 

– minulla on pakonomainen tarve miellyttää muita ja tavoitella harmoniaa ihmisten kesken. Samalla kuitenkin puolustan hanakasti omia oikeuksiani ja haluan tahtoni läpi liian usein. Vedän siis kahta köyttä, ja tästä syntyy ristiriitoja, jotka hankaloittavat arkeani. Tunnen syyllisyyttä, kun sanon ”ei” tai esitän oman toiveeni, samalla saatan pitää muiden ehdotuksia huonoina. En kuitenkaan aina, ja aidosti pidänkin avoimesta keskustelusta ja siitä, että päädymme yhdessä ratkaisuun, joka miellyttää kaikkia osapuolia. Silti saatan salaa jäädä pitkäksi aikaa miettimään, esitinkö oman näkemykseni kuitenkin niin, että se loukkasi muita. Haluan oppia hellittämään kontrolli- ja toisaalta myös miellyttämistarpeestani.

 

– jään vatvomaan asioita pitkäksi aikaa. Teeskentelen itselleni, etteivät kaikkien (minun ja muiden) sanat ja teot vaivaisi minua, mutta joskus mietin niitä niin, että en saa unta tai herään keskellä yötä siihen, että sydämeni hakkaa. Saatan miettiä näin myös tulevia asioita. Haluan rauhoittua ja oppia päästämään irti, kun on sen aika.

 

– minusta tuntuu usein, että muut ihmiset rajoittavat minua, olemistani ja tekemisiäni. Niinkin konkreettiset erot kuten elämäntavat ja -rytmit saavat minut ajattelemaan, että olen outo ja minun tulisi muuttua. Samalla saatan tuntea vihaa näitä ihmisiä kohtaan, sillä ajattelen alitajuisesti, että minun toimintatapani on oltava väärä; samalla haluaisin kuitenkin toteuttaa sitä. Tämä saa minut toisinaan välttelemään muiden seuraa viimeiseen asti, ja sen on ristiriitaista, sillä en halua olla yksin. Jälleen on kyse kontrolloinnista: haluan oppia luottamaan muihin ja siihen, ettei minun tarvitse kontrolloida kaikkea.

 

– moniin edellisistä liittyen, minulla on ristiriita itsenäisyyden ja riippuvuuden välillä. Olen oppinut viime aikoina tekemään päätöksiä itsenäisesti, mutta usein toivon, että joku olisi kertomassa minulle, miten minun tulee toimia. Samalla haluan, ettei kukaan puutu asioihini; hieman asiasta riippuen. Tämä näkyy myös rakkaudessa. Haluan parisuhdetta enemmän kuin mitään muuta, mutta mikään ei tunnu kelpaavan minulle, sillä tavoittelen täydellistä harmoniaa ja varmuutta. Haluan säilyttää ”minun juttuni” ja samalla takertua toiseen ihmiseen tiukemmin, kuin mihinkään muuhun. Helpottaakseni tätä minun on ymmärrettävä, etten voi kontrolloida tällaisia asioita. Jälleen kerran, minun on opittava luottamaan muihin.

 

– minulla on tarve näyttää muille, että pärjään ja voin hyvin. Tämä saa minut joskus käyttäytymään yliampuvasti, monessa suhteessa, tai panostamaan sosiaaliseen tilanteeseen enemmän kuin olisi tarpeen. Haluan oppia riittämään itselleni: minun ei tarvitse enää todistella jaksamistani kenellekään.

 

– koen huonoa omaatuntoa, jos pyydän jolta kulta palvelusta, jollainen on myös omasta voinnistani tai kuulumisistani kertominen ja se, että tällöin vaadin toista kuuntelemaan itseäni. Kuitenkin teen etenkin ensimmäistä usein ja odotan, että minua autetaan. Haluan oppia rentoutumaan siten, että palveluksia tulee ja menee ihmissuhteissa – moniin suuntiin. Myös minun on autettava muita, eikä vain silloin, kun palvelus on helppo toteuttaa ja aiheuttaa minulle suurta mielihyvää.

 

– loukkaannun herkästi, jos joku irvailee minulle asioista, jotka sattuvat olemaan herkintä aluettani – ns. työstämisen aluetta. Haluan oppia ymmärtämään huumorin siten, että se kertoo toisen tuntemisesta, eikä ivailun tarkoitus ole musertaa minua. Voin heittää huulta myös muiden hassuista piirteistä, mutta haluan tehdä sen hellävaroen.

 

– päätösten tekeminen saa minut usein jumiutumaan, sillä haluan löytää täydellisen ratkaisun asiassa kuin asiassa. Mitä pidempään jahkailen, sitä vaikeampaa valinnan tekeminen on. Tämä näkyy käyttäytymisessä ulospäin ja mikä pahinta, saa minut ärsyyntymään itseeni ja pahoittelemaan esim. sitä, että muut joutuvat odottamaan minua. Välttelen tilanteita, joissa jouhun tekemään valinnan muiden läsänollessa, mikä lisää yksinäisyyttäni monilla elämän osa-alueilla. Haluan luottaa useammin spontaaniin, intuitioon perustuvaan päätöksentekoon, sillä uskon, että se saa minut rentoutumaan monin muinkin tavoin. Toisaalta minun on myönnettävä itselleni, etten ehkä ole yksi niistä, joille nopea päätöksenteko sopii parhaiten. Minulla on oikeus valita, mutta joskus voisin vain mukautua toistenkin tekemiin päätöksiin sen sijaan, että alkaisin käydä neuvottelua ”mahdollisesti paremmasta ratkaisusta”.

 

– minulla on vaikeuksia keskittyä kuuntelemaan muita, lukemaan sanomalehteä, keskittymään filmeihin tai muihin teksteihin. Unohtelen muihin ihmisiin liittyviä yksityiskohtia, jotka haluaisin muistaa ja joiden muistaminen olisi monin tavoin tärkeää. Tunnen itseni huonoksi ystäväksi, kummitädiksi, tyttäreksi jne.; koen, että en mukamas välitä muista, ja muut myös muistuttelevat minua tästä tavan takaa, ja pyytelen usein anteeksi huonomuistisuuttani. Haluan oppia keskittymään paremmin, mihin auttaa se, etten koko ajan ajattele seuraavaa hetkeä tai huolestu jostain, vaan yritän olla läsnä.

 

– suunnittelen liikaa. Minulla on tarve olla jatkuvassa valmiustilassa ”jotakin” varten, ja se estää minua kiinnittämästä tapahtumia kalenteriini. Koen, etten voi sitoutua mihinkään, jotta voisin tarvittaessa sitoutua johonkin muuhun. Uskon, että se johtuu siitä, että minun on täytynyt olla huolissani silloin, kun minun ei tosiaankaan olisi pitänyt olla. Haluan panostaa vähemmän turhaan ennakointiin ja toisaalta oppia päättämään, että haluan tehdä jotakin tiettynä ajankohtana, eikä minun tarvitse olla ”valmiina johonkin muuhun”. Kyse on siitä, mitä todella haluan tehdä – ei siitä, tuleeko eteen kenties parempi vaihtoehto. Muuten kaikki jää tekemättä.

 

– ajattelen paljon sitä, mitä muut – erityisesti voimakasluonteiset ihmiset – ajattelevat minusta. Minulla on tarve miellyttää heitä. Haluan oppia siitä vähitellen irti, sillä pitkällä tähtäimellä en voi olla mitään muuta, kuin oma itseni. Feikkaamisesta jää aina kiinni, ainoa vaihtoehto on olla oma itsensä – vaikka olisikin joskus tai joidenkin mielestä rasittava.

 

– minulla on edelleen oman kehoni suhteen ajatuksia, jotka rajoittavat minua. Pelkään läskiä ja ihannoin lihasta. Olen viime aikoina oppinut rentoutumaan ja valaistunut monessa asiassa, mutta minulla on edelleen töitä tehtävänä tämän suhteen. Valitsen edelleen usein ruuan hiljentäen mielihaluni ja ajatellen kierosti, että hyödyn valinnastani jotain. Haluan rohkaistua tekemään ruokavalioni suhteen valintoja 1. makuelämysten ja 2. aidosti terveen kehon perusteella, en lukkiutuneiden mielikuvieni ajamana. Ne ovatkin jo hyvin pitkälti historiaa, mutta voin tehdä vielä enemmän ollakseni vapaa, sillä siitä saan mielihyvää ja nautintoa.

 

– paikkaan usein sisäistä pahaa oloani ulkoisin keinoin, vaikka tiedän, ettei se johda pidemmän päälle mihinkään. Haluan tarttua ongelmiini, en peitellä niitä itseltäni. – parjaan itseäni laiskuudesta asioissa, jotka haluaisin hoitaa. Koen alemmuudentunteita moniin ihmisiin, ja vertaan itseäni heihin. Haluan oppia tekemään paremmin muutamia käytännön asioita. Toisaalta en aio käyttää voimavarojani siihen, että yrittäisin tunkea itseäni esim. ”hienon nuoren naisen” tai ”humanististen tieteiden opiskelijan” lokerikkoon. Saan olla juuri se nuori nainen, joka olen, ei minun tarvitse jäljitellä ketään.

 

– opinnot ahdistavat minua, koska haluaisin ”täydellisen uran” – sellaisen, joka antaa minulle paljon. Haluan löytää tasapainon kahden asian välillä: sen, etten pelkää tehdä omia päätöksiäni ja sen, että luotan meneillään olevaan juttuun. En voi tietää, mikä sopii minulle, ennen kuin olen todella kokeillut. Ja jos minusta todella alkaa tuntua siltä, ettei tämä olekaan minua varten, uskallan sanoa ”ei”.

 

– ajattelen usein olevani outo ja erilainen. Minun on opittava kunnioittamaan itseäni, sillä vain siten voin kunnioittaa muitakin. Ja ehkä myös rakastua.

 

Onpas miulla pokkaa. Seuraava askel on tarttua toimeen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *