En voi tälle mitään

Ensimmäisten rakeiden räiskähdellessä asfalttiin tiesin: juuri tätä tarvitsin.

Juuri heinäkuisen rankkasateen tuovia uhkaavan tummia pilviä, ennalta-aavistamattomuutta. Kaiken ja kaikki tasa-arvoisesti kastelevia pisaroita ja pisteleviä, pirullisen itsevarmoja jääpaloja. 

Juoskaa karkuun. Menkää katoksiin hytisemään ja päivittelemään vittumaisia kesäsäitä. 

Minä nautin. Kuuntelen kadun vikinää ja taivaan naurua ja katson pieniä asioita. Kahviin tipahtelee rakeita, jotka eivät jää ihmettelemään uutta olomuotoaan. 

Olen eronnut ja vapaa.

En voi tälle mitään. On helppo olla.