Ennakkoluuloja

Lihava mies istuu bussissa ikkunapaikalla. Sillä on liian valkoiset, isot lenkkarit, jotka olivat muotia 90-luvulla ja nyt taas, vaikka jälkimmäistä se ei tiedä. Epäilyttävintä ovat tyyliin yhdistetyt suorat housut ja aavistuksen liian pitkän tukan keskellä ammottava kalju. Se juo muka katseilta salassa sokeritonta, hailakan pinkkiä metsämarjasiideriä ja hipelöi kiinteäksi putkeksi rullautunutta ikkunaverhoa paksuilla sormillaan. Miksi se sulkee sen isoon nyrkkiinsä ja vetelee sitä sen läpi? Kun nousen vessaan, suomalaisen älypuhelimen kamera räpsyy äänekkäästi. Kun palaan, se zoomaa niillä paksuilla sormillaan — kuvia. Niin käy kolme kertaa: ensin käyn vaihtamassa liian kuumat vaatteet kevyempiin ja sitten menen oikeasti pissalle, kunnes päätän pidätellä loppumatkan.  Minua pelottaa, että se ottaa kuvia perseestäni, koska minulla on jumppatrikoot jalassa. Se on oksettava, iljettävä, likainen. Otsaani kurtistuu vakava uurre. Tajuan sen syvenevän entisestään, ja että alunperinkin kaiversin sen suojellakseni itseäni sediltä.  Vakavaa on vaikeampi lähestyä kuin iloista, sillä vakava voi olla älykäs ja haastava — iloinen höpsö ja helppo.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *