Helena Lindgren, minäkin otan joka aamu kylmän suihkun

Joskus nauroin pilkallisesti niille muka-boheemeille hyypiöille, jotka kirkkain silmin väittivät yhdeksi elämäntehtäväkseen mielensä kehittämisen.

Mitä hittoa? Paulo Coelholtako tuon mantran opit?

Nyt olen kuitenkin huomannut itse ajautuneeni harkinnallisiin toimiin oman pääkoppani trimmaamiseksi. Niiden ei tarvitse olla isoja asioita, päinvastoin. Mitä pienemmillä ja helpommin toteutettavissa olevilla teoilla aivoihin pääsee käsiksi, sitä tiukemman otteen niistä pitkällä tähtäimellä saa.

Eikä mikään klisee ole sekään, etteikö omilta mukavuusalueilta poistuminen todella olisi niitä tehokkaimpia konsteja kouluttaa itseään, hyvin monissa asioissa. Itse asiassa kehittämisen paikat usein paljastuvat juuri silloin, kun huomaa ajattelevansa, että onpa tämä epämiellyttävää, enkä haluaisi tehdä tätä tai haluaisin lopettaa tämän tähän paikkaan.

Kun niitä kohtia etsii omassa elämässään tarpeeksi sinnikkäästi, niitä alkaa lopulta tupsahdella eteen kuin itsestään. Ja silloin niihin tarttuminen on jo miltei itsestäänselvyys. En yritäkään väittää, että olisin jotenkin valaistunut ja puhdistautunut, päinvastoin: tuntuu, että tavoitellulla avoimuudella itseäni kohtaan olen lähinnä paljastanut Minälle, että kuoren alla on aivan tuhoton määrä roinaa. Siitä ei vain pidä ahdistua. Se kutsuu kokeilemaan, voisiko jostakin kenties luopua. Ja miksi tehdä näin? Koska maailma aidosti avautuu sen myötä paljon suurempana. Mahdollisuuksia on enemmän, kuin mitä ensikatsannolla uskookaan. 

Yksi hyvä esimerkki tästä hanakasta työstä on tämä kesä. En malta odottaa, että pääsen taas töihin. Sanoin työkaverilleni (joka tuskaili liikaa kuumuutta, selkäsärkyä, sotkuisia asiakkaita ja vääränlaista ruokavalikoimaa), että olen tehnyt tälle kesälle tasan yhden tavoitteen. Aion ottaa opikseni jokaisesta likaisesta servetistä, jonka kerään. Ei se aina ja jokaisessa pienessä hetkessä tunnu hyvältä, mutta olen sataprosenttisen varma, että tyhjin taskuin minun ei syksyä kohti tarvitse kulkea.

 Mitä voi tehdä? Oman pienen hetkeni koin taas toissa aamuna, kun nautiskelin yksinäni mökkirannan rauhasta ja tyynestä Saimaasta: olin päättänyt käydä aamu-uinnilla. Seisoessani siinä, untuvaisen unen jäljiltä reittä myöten kylmän tuntuisessa vedessä tiedostin kirkkaasti, että vuosi, pari sitten olisin hyvinkin saattanut tässä vaiheessa perääntyä. Huomattuani, että jo tehdyn päätöksen toteuttaminen saattaisi alkuun sittenkin tuntua huonolta idealta, yhden ainoan kehollisen aistimuksen vuoksi. Kehon tuntemukset ovat kyllä totta, mutta mielessä on voimaa, jolle keho usein häviää. Olen todistanut sen itselleni, hyvässä ja pahassa.

Kävin nopeasti läpi koko vuoden, etenkin kevään, ja tiivistin sen tapahtumat yhteen ajatukseen: kun sinä haluat ja kun sinä päätät, sinä uskallat. Sitten olinkin jo sukeltanut.

Melkein huvittaa, miten maailmaasyleileviä, yleviä pohdintoja sitä joutuukaan uintiretkensä takaamiseksi käymään läpi. Mutta sellainen ihminen kai on. 

Vesi on vielä juuri niin viileää, että se virkistää. Aamu ei voi alkaa monellakaan tapaa paremmin.

Jos talviturkki vielä painaa tunkkaisena harteilla, nyt se kannattaa viimeistään heittää talviteloille. Tai jos se oli helppo juttu, voi kokeilla jotain muuta. Vaikka sitä, miten kylmää vettä suihkusta parhaimmillaan tulee.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *