Helsinki 12
En usko tätä itsekään, mutta aion nyt tehdä kulttuuriaiheisen päivityksen blogiini. Olen nimittäin vihdoin löytäny kirjan, jota jaksan lukea niin, ettei ajatus pääse karkaamaan. Kyseinen opus on Tuomas Vimman Helsinki 12, jota armahin ystävättäreni minulle suositteli. Ylistyspuhe kuului jotenkin näin: ”Siis sun on pakko lukee se, se on täyttä pornoo koko kirja.” Nyt, puolet sivuista tahkottuani ymmärrän, mitä Ellu tällä tarkoitti.
Kirjan kertojaääni kuuluu nuorellemiehelle, joka tekee media-alan hommia Helsingin sykkivässä ytimessä. Oikeastaan syke leimaa kaikkea muutakin tarinamaailmassa: juoni etenee vauhdilla, koko ajan tapahtuu, päähenkilö on kiihkeä kaikin puolin, hän haluaa elää ja kokea jatkuvasti, ja nimenomaan oman nautinnonhalunsa ajamana.
Mielenkiintoista päähenkilössä on, että hän on kaikesta typerästä käytöksestään (eikö aavistuksen naiivi oman edun tavoittelu ole sellaista?) huolimatta hyvin sivistynyt. Hän tietää paljon niin kulttuurista, politiikasta kuin historiastakin, mikä käy ilmi jatkuvasta mässäilystä erilaisella brändeillä, menneeseen aikaan liittyvistä yksityiskohdista ja vilautuksista meneillään olevasta ajasta juurikin mm. politiikan saralla. Tämä on minusta niin ristiriitaista, etten oikeasti ole vieläkään päättänyt, halveksinko päähenkilöä vai ihailenko häntä suunnattomasti.
Lapselliseen käytökseen vielä palatakseni: sikailustaan huolimatta äijä on niin vaikutusvaltainen ja karismaattinen (ja rikas), että hänellä riittää kissoja ihan joka sormelle. Yhden päivän aikana hän saattaa kiksauttaa pariakin eri muijaa, melkein jopa siskoaankin, joka on päähenkilön mielestä kuuma pakkaus. Kertomansa mukaan Tuomas on sellainen rakastaja, jonka käsissä naiset vapisevat mielellään kerta toisensa jälkeen, vaikka tietävätkin, etteivät ole miehen ainoita leikkikaluja. Tuomas tippaa baarimikolle ”muutaman huntin”, tilaa taksin, vie naisen kotiinsa, juottaa tälle vielä pullollisen jotain pirun kallista viskiä ja panee tätä sitten niin, että hippulat vinkuu. Eikä pidä unohtaa jo iltapäivällä aloitettua juopottelua – kesken työpäivän, ja palkka juoksee. Melkoista elämää.
Mikä miua sitten kiehtoo tässä? No juurikin se tapahtumien rytmi ainakin. Oon viime aikoina ollu niin adhd-lukija, etten jaksa keskittyä, jos tarinan juoni on silkkaa mussutusta. Nyt saan sitä äksöniä.
Toinen juttu on päähenkilön karisma. Uskokaa tai älkää, mutta kaikesta dorkasta käytöksestään huolimatta Tuomas on tainnut saada minut ihastumaan itseensä. Hän on räävitön ja sikailee, jopa sovinisti, mutta hän tekee elämällään mitä tahtoo. Hän ei kaunistele asioita ja ottaa tilanteesta kiinni aina, kun mahdollista. Vaikkakin iltapäiväkaljojen ja kokaiinin muodossa, mutta silti. Hän nauttii. Kunnes rakastuu, luulen. Mutta ei mennä vielä siihen. En ole edes juonenkäänteestä aivan varma.
Lisäksi Tuomakessa puree sivistys. En liiemmin välitä muodista, mutta päähenkilö tuntee laatumerkit. Muodin lisäksi myös ruuassa. Kirja onkin sellaista ruokapornoa, että oksat pois. Koko ajan syödään kaviaaria ja hanhenmaksapalleroita, ja jos ei syödäkään, niin ainakin saatanan hyvää kiinalaista sitten. Ja kaiken päähenkilö raportoi tarkkaan. Usein ravintolasta käsin, sillä rahamies ei itse kauhaan tartu. (Voisipa elää edes hetken sellaista elämää..) Tältä osin ystävättäreni pornoon viittaava lausahdus on siis ruksattu totuudenmukaiseksi. Vaan onko muuta?
No Herra mun vereni, kyllä on. Sanoinhan jo, että Tuomas on jumalainen kamarimies. Viimeisimmän seksikohtauksen luin linja-autossa, ja kirjailija kirjoittaa niin hauskasti ja realistisesti, että pidättelin nauruani. Aihe oli kylläkin kyseenalainen, sillä päähenkilö teki kohtauksessa lievää pilaa lihavan naisen kustannuksella. Ja vain, koska oli itse kyllästynyt ja kaipasi puuhaa. Edellisessä rakastelukohtauksessa tunsinkin sitten jotain ihan muuta. Niin liekeissä se nainen tuntui päähenkilön käsissä olevan. Huhhuh.
Sanomatta jäi varmasti paljonkin, ottaen huomioon, miten monia ajatuksia tuon kirjan lukeminen on miussa herättänyt. Päällimmäisenä tuntuu kuitenkin olevan kokemus toisenlaisesta elämästä, kuin mitä itse elän. Seikkailu oman todellisuuteni ulkopuolelle. Asioita, joista salaa ehkä haaveilen, mutta joita pintapuolisesti halveksin suuresti. Jännittävää nähdä, pääseekö Tuomas kaikkine koiruuksineen kuin hurtta veräjästä, vai saako nainen, hänen oma pomonsa, hänet lopultakin aisoihin.
Kannattaa lukea, jos kaipaa ”täyttä pornoo”. Ei pelkästään seksimielessä, vaan kaikessa muussakin mielessä. Överiä överiydennälkään.
Itse asiassa Tuomas muistuttaa kovasti erästä reaalimaailman tuttavaani, johon suhtaudun hyvin samalla tavalla, kuin tähän tarinamaailman henkilöön: En oikein tiedä, mitä ajatella. Järki ja tunteet sanovat aivan eri asioita. Ja tästähän olen keskustellut itseni kanssa jo moneen otteeseen.. Miksi pahatpojat saavat mitä haluavat?