Huolimattomia unelmia

Sain eräältä tuoreelta, yllättävän rakkaaksi käyneeltä tuttavuudelta lahjan. (Sellainen lahjan tarkoitus on, hän sanoi, kun protestoin, ettei minulla ole syntymäpäivä, enkä ole tehnyt mitään hienoa.) Pussukkaan kiinnitetyssä pikku kortissa lukee ”Turvallista matkaa!” 

Useimmat esittävät järjestelmällisen kysymyspatteriston. Aivan kuin se olisi ohjelmoitu johonkin jo sillä hetkellä kun jossain taivaassa päätettiin, että tämä sielu tässä – tästä tehdään ihminen. 

Osaan vastata kysymyksistä vain yhteen: milloin? ja siihenkin vain epämääräisesti. Muihin kysymyksiin en vastaa mitään. Jos sanon sentään ”en tiedä”, olen siitäkin pudottanut pois sen merkitsevän äänenpainon, jonka tarkoitus oli kertoa, että älä kysele joutavia. Katson vain hellästi: sinä ihminen, totta kai sinä kyselet järkeviäsi. Koko patteriston.

Enkä hellästi vähiten siksi, että näen jokaisessa pöyristyneessä ilmeessä itseni.

Sillä muutamat ovat ihmetelleet. Miten saatat tehdä sellaista? Miettisit nyt järkevästi. Täytyyhän sinulla joku suunnitelma olla, eihän tuosta mitään tule tuolla tavalla.

Silloin kohautan olkiani ja nauran. 

Ensimmäistä kertaa elämässäni lasken irti ja uskon, että tällä on tarkoituksensa. Että olisi aivan liian suunnitelmallista yrittää ohjata jotain sellaista, joka on syntynyt muotoutuakseen omanlaisekseen.

Ei niitä tehdä, Huolimattomia unelmia. Ne tulevat sellaisenaan.

Sama nimi on äänikirjalla, jonka löysin siitä kiiltävästä lahjapussista.