Ikävä sinua
Ikävöijä palkitaan sillä hetkellä, kun jälleennäkeminen varmistuu. Siitä eteenpäin jokainen sekunti on yhtä hykerryttävää kaipausta. Yksin tekemäni asiat muuttavat muotoaan: niistä tulee erityisiä, sillä pian ne olisivat vain muisto menneestä olotilasta.
Pian kohtaisin sen kaiken yhdessä sinun kanssasi.
Juuri kun odotus on noussut huippuunsa, voin hetken luulla, etten jaksa enää hetkeäkään. Ajatuskin hengityksestäsi solisluideni välissä saa minut niin suunniltani, että toivoisin kaikkien universumin kellojen räjähtävän ja sinkauttavan viisarinsa niin kauas, ettei aikaa enää ole.
Silloin lohdutan itseäni ja totean, että pian sekin hetki olisi käsillä. Vakuutan, että muistaisin takuulla katsoa taaksepäin kaipuuseeni, jotta saisin sieltä kaulani kuopasta talteen jokaisen kostean molekyylin, jossa tiivistyy mennyt ikävä. Että osaisin antaa sille hetkelle ansaitsemansa arvon.
Vannon, että rutistaisin sinut niin lähelle itseäni, ettei sinullekaan jäisi epäselväksi, kuinka kovin olen sinua siihen kaivannut.
Ja kun sitten viimein seisot alasti laiturilla, taustallasi tyyntyvän järven silkki – en tiedä, olenko koskaan nähnytkään mitään kauniimpaa.
Lukuun ottamatta sitä seuraavaa kuvaa, jossa vedät minut kiinni itseesi; jossa meitä hyväilevä viileä vesi antaa täydellisen vastapainonsa sille lämpimälle väreilylle, joka syntyy ihoni koskettaessa ihoasi. Sormieni ainoa tarkoitus on sukeltaa märkien hiustesi lomaan ja pitää sinut niin lähellä, että yllän suutelemaan märkiä kasvojasi. Jossain laulaa kuikka, ja pieni aalto liplahtaa vasten selkääsi.
Ja sitten naurat niin, että suomifilmien romantiikasta tulee meidän. Minäkin nauran, kunnes en enää voi. Yhtäkkiä haluan sinua niin, ettei naurulle jää sijaa.
Kaikki aistini ovat niin täynnä sinua ja kesäiltaa, että se miltei sattuu.
Sattuu oivaltaa, mistä siinä voisi suurimmillaan olla kysymys. Jos mitään ei puutu, mistä voin olla varma, olisiko ikäväni kohdannut tarkoituksensa?
On aivan eri asia kaivata kohdistamattomasti kuin ikävöidä ihmistä. On vielä niin paljon asioita, joita en sinusta tiedä, ja olen varma, että monet niistä tulevat vielä vaatimaan minulta paljon. Mutta juuri nyt ikäväni tuntuu kertovan minulle, että minun on otettava selvää niistä jokaisesta. Minun on todella ikävä juuri sinua.
En keksi mitään muuta, mitä voisin toivoa, vaatia tai odottaa. Sinussa tuntuu olevan enemmän kuin mitä olin osannut yhteen hahmoon ikinä kuvitellakaan.
Entä jos olet se ihminen, jossa näen kaiken: sekä sen mitä haluan että sen, mitä tarvitsen?
Entä jos olet se ihminen, johon minun on tarkoitus rakastua?
Minä en tiedä, mutta aion ottaa siitä selvää. Siksi ei ole lainkaan kamalaa ikävöidä sinua.