Irony calling

Lempo soikoon.

Olen herännyt 4:40. Keitin espressoa, jotta todella heräisin, kerran heräsin. Laitoin siihen rasvatonta maitoa, sillä sitä minulla yleensä jääkaapissa on. Häväistys.

Vaihdoin ihanat, pitkään haudutettavat kaurahiutaleet pikaversioon. Kävin sentään kaupassa ostamassa niitä, sillä ne kuuluvat yleisiin elintarvikkeiden pommisuojavarantoihin. En ehkä ehdi kauppaan tällä viikolla.

Olen jopa harkinnut välipalapatukoiden ostamista, sillä syömäänkään ei välttämättä ehdi.

Ja tänä aikana kukaan ei ole imuroinut – pölyjen pyyhkimisestä nyt puhumattakaan, tiskannut ja pessyt pyykkiä. Tai laittanut ruokaa. Lasku odottaa keittiön pöydällä, että ehtisin kirjautua verkkopankkiin. 

Aamuisin poltan tuikkukynttilöitä ja kuuntelen youtubesta kaiken, minkä löydän hakusanoilla ”relaxing piano instrumental”. Mutta nyt on ehkä jätettävä se, sillä se vie haavemaailmoihin, tuottaa illuusiota turvassa olemisesta ja heikentää siten tehokkuutta kirjoittamisesta.

No, deodoranttia on kyllä pakko käydä ostamassa. Hiki tässä voi vielä tulla. Joskaan ei salilla, koska sinne tuskin kerkeää.

Ja nyt töihin. Loppuu tämä tämmöinen henkistä hyvinvointia ylläpitävä toiminta.