Kun vaan miettii liikaa

Oikeastihan on turhaa haukkua itseään saamattomaksi. Sen keskustelun oon käyny terapeutin kanssa useammin ku kerran. Siis silloin kun vielä ravasin kallonkutistajalla. Nyt siihen ei ole enää tarvetta.

”Oletko sinä muka saamaton? Etkö saa asioita alulle tai päätökseen? Oletko laiska?” – ja vastaus on toki itsestäänselvä. En mie laiska ole. Se on jotain muuta.

Tää kaikki aivopiereskely sai nyt alkunsa siitä, kun kirjastotäti taas meni ja möläytti ilmoille kysymyksen: ”Ootko viihtyny siellä koulussa?” Hitonhitonhitto. Miljoonas kerta, kun joku sitä kysyy. Tosin nyt vastaaminen ei aiheuttanu maksimaalista vitutusta, ehkä ennemminkin aitoa itsereflektointia, sillä nyt tilanne on jotenkin muuttunut.

Juttuhan on niin, että miulla on plakkarissa alempi korkeakoulututkinto yliopistosta. Olen kasvatustieteen kandidaatti, omalla pääaineellani siis lastentarhanopettaja. No, en halunnut töihin, syystä ja toisesta, vaan hain valmistuttuani kouluun. Pääsin pariinkin, ja valitsin toisen. Tällä hetkellä (sen sanominen näin tuntuu jotenkin turvalliselta, koska hetkessä mikä tahansa voi taas muuttua) opiskelen pääaineenani suomen kieltä. Ja siinä sivussa kirjallisuutta, psykologiaa ja syksyllä todennäköisesti myös pedagogiikkaa ja espanjaa. Miusta tulis siis näillä näkymin äidinkielen opettaja.

Ja kielipuolelle hakeutuminen taas sai alkunsa siitä, että oon aina ollu enemmän tai vähemmän kielellisesti orientoitunu. Miua naurattaa hassut sanaleikit ja keksin niitä ihan huvikseni. Niitä vaan tulee. Tykkään täytellä ristikoita. Kirjoitan aika paljon vapaa-ajallani. Myös luen, mutta nykyään aika heikosti, koska nukahdan aina illalla niin äkkiä. Rakastan tarinoita. Äiti luki meille paljon, kun oltiin pieniä. Oon kielipoliisi; hermostun rumista teksteistä, joissa ei ole pilkut ja isot kirjaimet kohdillaan. Kyttään lehtien otsikoita ja poliisien palstan surkeasti kirjotettuja raportteja.

Ja voisin ehkä kuvitella opettavani äidinkieltä.

Niin, siinä se ongelma on. Ehkä voisin kuvitella. Niinkun aina ennenkin oon turvalliselta etäisyydeltä varovaisia mielitekojani ilmaissut.

Ehkä pystyin sillon nelisen vuotta sitten kuvittelemaan itseni kasvatusalalla, lasten parissa.

Ja nyt olen alkanu tiedostamaan näitä konditionaalisia tekemisiäni. Miun on ryhdyttävä tekemään asioita, eikä vain harkitsemaan niitä. Aika hyvin olen onnistunukin, siis muilla elämäni osa-alueilla, mutta tää työelämään tähtäävä kouluttautuminen on yks kikkare samettipuurossa.

Niin, mie kyllä opiskelisin vaikka hamaan loppuun saakka. Se on kivaa, se on jännää, sillä jopa melkein elääkin. Oon siinä hyvä. Mutta kun. Miun pitäs vissiin ryhtyä haluamaan myös työelämään. Täytän 23.

Tiedostan kyllä nykytrendit. On ainakin niitä, jotka miun lailla lukee aika pitkään. Yleensä humanisteja. Sellasia persoonia, jotka on kiinnostunu vähän kaikesta, mutta ei oikein mistään. Haihattelevat tehden sitä kuuluisaa sitäsuntätä, lopputuloksena koulutuspaletti, jossa on kombo kaikkia maailman värejä. Ja työnantajat on että häh, mikä tää on. No se on miun paperit. Jotkut kuulemma työllistyy hyvinkin. Tekevälle löytyy töitä. Motivaatio on se juttu.

Ja sitten on niitä, joita ehkä aavistuksen ihan vähän (taas näitä ehkä-juttuja) kadehdin. Pirkot ja Petet, jotka tietää yläkoulun ekalla, eli entisellä seiskalla, että niistä tulee kaupankassoja, kampaajia, metallimiehiä ja rekkakuskeja. Sitten ne menee ja hankkii sen koulutuksen ja alkaa kantaa leipää pöytään. Okei, voidaan unohtaa tästä kaikki amislaisuuden lieveilmiöt, kuten lasten pyöräyttelyt ihan liian nuorina, runsaan alkoholinkäytön (esim. yliopistossahan ei sitä tapahdu) ja sen sellaiset. Niitä en kadehdi.

No joo. Ja sitten on tätä samaa päättäväisyyttä vielä toisenlaisissa piireissä, niissä hifistelypiireissä, joissa ei tyydytä mihinkään ihan tavan duunarihommiin. Niistä Anna-Riikoista ja Mariuksista tulee nimittäin ohjelmistopäälliköitä, lentäjiä, stylisteä, free-lancereita ja markkinointipomoja. En ees tiiä mitä nää tarkottaa. Rahaa ne kuulemma tekee.

Että koen kyllä kuuluvani tuohon ensimmäiseen määrittelemääni kastiin. Hupsut haaveilijat, joilla ei oikein oo mitään tarkkoja haaveita. Ei ainakaan unelmatyöhön liittyen. Muita unelmia kyllä on.

Muun muassa ihana parisuhde ja ihanat lapset ja ihana koti ja sen sellaista.

Kyvykkyyttä kyllä löytyy. Ja mie aion alkaa siedättämään itteäni siihen, että nyt on vaan luotettava siihen. Aidosti. Että kyllä mie ossaan ja pärjään. Oon aina pärjänny. Ja voin oppia mitä vaan.

Se siinä hassua onkin, että aina pitäs osata kaikki heti, mielellään jo ennen ku alkaa opettelemaankaan. Pöljä mie. Ei kukaan osaa ajaa syntyessään polkupyörällä ilman apupyöriä, mutta melkein, huom. melkein kaikki sen kuitenki oppii. Miks mie en vois oppia olemaan hyvä opettaja?

Ja nyt palaan aloituspisteeseeni. Miulta on kysytty monta kertaa, että miksen lähteny varhaiskasvatuspuolelle töihin. Suoraan. Oon vastannu, että mie haluan vielä hakea omaa juttuani. En koe olevani valmis kasvattamaan muita, ennen ku oon kasvanu itse edes vähän. Miusta se kuulosti alkuun tosi hienolta ja fiksulta, vaikka tosiasiassa pakenin sillä vaan sitä tunnetta, että oon niin hiton nössö, etten vaan uskalla.

Nyt tuo suuri ajatelma näyttäs kuitenkin hyvin konkreettiselta.

Vaan millon se oman kasvun tie on käyty?

Vastaisin itselleni, että hyvä lapsi, et sinä ole valmis vielä vuosikymmeniin, eikä siun tarvitse ollakaan. Anna lapsille ja nuorille lupa kasvattaa sinua, kasvakaa yhdessä, niinhän ne opet neuvo sinua siellä yliopistossakin.

Vaan miten voi luottaa siihen, ettei kukaan mene rikki, jos en ole itse valmis? Miten paljon vastuuta taimelle voi antaa sen omasta kasvamisesta? Kuka sen työn tekee – kasvattaja vaiko kasvava? Vai kasvattaako kaikki toisiaan?

Kyse on luottamuksesta, ei taidosta. Kyllä mie sen tiiän.

”The whole problem of the world is that fools and fanatics are always so certain of themselves and wiser people so full of doubts.” (Bertrand Russell.)

Kiitti Bert-setä. Mie yritän. Oikeesti yritän.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *