Lazers

Teen tänään elämäni investoinnin. Tai sellaiseksi tätä on monissa yhteyksissä, niin mainoksissa ku asiakaskommenteissakin kehuttu. 

Menen laserleikkaukseen. 

Päätin, että miua ei tarvitse jännittää ja että netistä ei kannata tonkia varsinkaan viimesenä iltana ennen leikkausta mitään kauhukertomuksia. Päätin. Ja tuota. Lopetin sitten sen lukemisen hyvissä ajoin..

Ajatella, että jo iltapäivällä aloittaisin elämän ilman rillejä. 

Ja ehkä jo seuraavalla viikolla hankin ensimmäiset imagopokat. 

Olin lauantaiyönä töissä, asiakaspalvelutehtävissä. Joku tyttö tuli hepskeikkaa kiikkumaan kaulaani (en tajua mistä näitä naisten lähestymisiä oikein tulee, toinen jo kuukauden sisällä) ja sanoi, että miulla on ihanat lasit. No mie siihen, kaiken sen mölinän ja korvatulppablokkausten yli, että kiitos kovasti, mutta meen maanantaina laseriin, että hupsista. Hän sitten, että aijaa, ei se mitään, mut mieti nyt vielä, että haluuksä olla vaan kaunis vai kaunis ja älykäs. Nauroin, että älä nyt aloita, että päätös on tehty, ei saa tulla tämmösiä puhelemaan paria päivää ennen operaatiota. Ja että voisinhan aina ottaa imagopokat, jos tulis laseja ikävä. Hän kertoi käyneensä itsekin valon alla puolisentoista vuotta sitten, mutta on tyytyväinen elämäänsä kauniina ja tylsänä

Tyttö selvästi tiesi mistä puhui. Vakavissaan, onhan se totta, että silmälasit vaikuttaa paljon minäkuvaan. Ja yllätys yllätys, siihen miltä likinäköinen piilareineen tai laseineen näyttää. Oon ollu huomaavinani, että varsinkin lapset suhtautuu laseihin vaihtelevasti. Ihan pientä vauvaa ne voi kiinnostaa, mutta tietyn ikäistä tummat pojat pelottaa. Toki riippuen siitäkin, onko perhepiirissä silmälaseja vai ei. 

Hassu juttu on sekin, miten  eri tavalla aikuiset lähestyy, kun lasit on jättäny kotiin. (Ei siis siksi, että olisivat itse jättäneet omansa kotiin, eivätkä näkisi varoa ihan kaikkea, eh.) Kai ne on jollain tavalla jännittävät. Ehkä sitten älykkäät. Vaaralliset. 

Tai sitten vaan hymyilen enemmän ilman laseja, koska pidän itse minästäni (”ei-nörtti-rillipää”) ja ulkonäöstäni enemmän niin.

Ei enää huurtumisia, kastumisia tai sen miettimistä, menisinkö saunaan tai uimahalliin ilman laseja vai törsäisinkö piilareihin. 

Toivottavasti kaikki menee hyvin. Miulta kysyttiin, haluaisinko diapamin. Ei sitä pakko ole ottaa, mutta se kuuluu hintaan – jos siis tuntuu, että jännittää.

Ai että haluaisinko rauhoittavia? Montako sanoitkaan, että saisin?

 

Kukaan ei ole vielä vahingoittanut silmiään

katsomalla asioiden valoisia puolia.

(Ajatusten aamiainen 2.9.2013 – päivänä, jona halusin nähdä omin silmin.)

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *