Maailma on minun, maailma on sinun

Tiesin, että tälle reissulle lähteminen kannattaa. Koska se jännitti ja koska emmin viimeiseen asti, kannattaisiko sittenkään. Sitten hiljensin sen äänen ja sanoin itselleni, että siinäs näet, alat epäröidä taas, ja juuri siksi on mentävä.

Ihmisten seura tekee hyvää. Niin hyvää, että ihan itkettää.

Miten tää on ees mahdollista? Miten oon voinut kasvaa näin paljon, että osaan oikeasti nauttia elämästäni? Mistä lähtien siitä tuli totta, ettei ole mitään pelättävää?

Rakastaisinko elämää, maailmaa ja itseäni, ihan oikeasti?

Luulen, että se tuntuu aika hyvältä. Istua itku kurkussa ystävän laittamalla siskonpediltä heränneenä aamuaikaisella, katsella ympärilleen ja todeta, että tää kaikki on mahdollista. Kun vaan tarpeeksi haluaa.

Olla pelkäämättä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *