Mikä on Ihmisen osa?

Millaista elämää saa 7000 eurolla?

 

Jokaisen ihmisen oma, ainoa, kallisarvoinen elämä on sikäli harhaa, että sen voi pyyhkäistä käsistä hetkessä. Kaikki se, mistä yksi pitelee tiukasti kiinni ja laittaa kaiken muun edelle, on toiselle roskaa, este omalla ajoväylällä tai ostettavissa korttia viilaamalla.

 

Tai ei kerrassaan mitään.

 

Aisteiltaan vajavainen ei näe kaikkea. Kaikki kiertyy yhteen sellaisella voimalla, ettei luomakunnan korkeimpana itseään pitävä olio voi sitä käsittää. Kutsumme karmaksi itämaan viisautta, jonka mukaan antaja saa ja ottaja pääsee eroon omastaankin. Ei se ole mikään kansien salassa myhäilevä, harvoille avautuva satu — se on totuus. Jotkut vain oivaltavat sen eläessään, toiset vasta kuolemansa hetkellä.

 

Tai ei ole pakko kuolla siten, kuin sen arkisesti ymmärrämme. On koettava kuolema. On käytävä tilassa, jossa kaikki menettää maallisen arvonsa. Kun oma terveys, läheinen ihminen, sen läheisen ihmisen hyvinvointi, kaikki ympärille vaivalla rakennettu yhtäkkiä tai hiljalleen murennuttuaan horjahtaa nurin, ei ihminen enää kysele bonusasiakkuutensa perään. Selviää, että luukulla jokainen maksaa lopulta saman hinnan. Alennusoikeutta ei ole.

 

Lienee selvää, että kukaan ei voi paeta sitä, minkä ihminen kuitenkin tietää vääjäämättömäksi, jos hetkeksikään pysähtyy. Ajatus saavuttaa mielen turhan harvoin: sinä hetkenä, kun hätkähtää  aamuyöllä hereille yksin sängyssään ja yrittää saada uudelleen unta, koska ei halua heittää hukkaan tulevaa, toimeliasta päivää olemalla väsynyt.

 

Kuin koko tilanne olisi valmisteltu sitä varten, että edes hetken tiedostaisi, kuinka hiljaista kaikki voikaan olla. Yksin, hiljaista. Kuin kaikki olisi mennyt.

Siinä hän haurastuneena hokee itselleen, että älä päästä sitä porautumaan mieleesi, sitä mustaa josta et voi ottaa selkoa ennen kuin se tulee. Ja silloin se on jo siinä: sinä kuolet. Tästä sinä et selviä. Tämä on elämä ja kerran tämä päättyy, ja sitten se korvienväli, jolla tätä nyt ajattelet, ei merkitse enää mitään — se katoaa. Kaikki huolella korvamerkitsemäsi on tipotiessään.

 

Huohottaen ihminen nousee istumaan, puistelee hetken päätään kuin se olisi joutunut äkillisen mielenvikaisuuskohtauksen armoille. Siten kohtelemme hulluudeksi kutsumiamme ilmiöitä: työnnämme ne pois, katkaisemme kielen juuri sillä hetkellä, kun toinen on lausumassa julki viisauksia, joihin emme itse pysty. Sitten uni tulee uudelleen, ja aamuun mennessä kaikki on ennallaan. Ihminen jatkaa untaan, vaikka luulee olevansa hereillä.

 

On löydettävä jotain, mikä ei olisi niin haurasta kuin ruumis. Tai keho, joka on sanana paljon tuota äskeistä, raamatullista trendikkäämpi. Vaikka puhumme siitä jatkuvasti, emme silti ymmärrä.

 

Nykyinen maailma, joka kehoa palvelee, perustuu nautinnolle. Sitä vastaan on ostettava lippu. Siihen maailmaan kaikki eivät syystä tai toisesta osallistu. Joskus se on valinta, useimmiten sattumien summa. Heitä katsomme kieroon, aivan kuten niitä hulluja. Vajaat, köyhät, hipit. Veronkiertäjät. Pummit. Yhtä kaikki, he eivät osallistu johonkin sellaiseen, jota useimmat pitävät ensisijaisena. 

 

Oletko kuullut vertauksen lantakasan ympärillä nälkäisinä pörräävistä kärpäsistä, joista jokainen vain katsoi mallia toisesta? Jos siinä vertauksessa ei vielä ollut kultaisena kimmeltävällä hunajakennollaan häärivää kimalaista, jota sontaan sotkeutuneet kärpäset katsoivat oudoksuen, niin nyt on. Miten kärpänen voisi tietää mitään kimalaisen tahmaisista siivistä? 

 

Millaista elämää 7000 eurolla saa, jos ei kehonsa nautintoa? Useimmat asiat kuitenkin perustuvat rahaan, kautta tai toista. 

 

Kirjailija voi ostaa vanhalta naiselta sillä summalla tämän elämän. Jos sitä hieman muokkaa, saa siitä kelpo tarinan, joka on huomattavasti alkuperäistä elämää kiinnostavampi, koska siinä on useita näkökulmia. Ihminenhän on aistivammainen, eikä itse kykene tekemään elämästään kuin yhdenlaisen jatkumon. Saadessaan tuon ihmisen ainutlaatuisen elämän käsiinsä kirjailija siis luopuu rahasta — vanha nainen myy itsensä.

 

Jokainen äiti kai ainakin yrittää tehdä niin. Kai heidän kuuluu. Voin sanoa rehellisesti, etten itse pystyisi siihen. Tai ehkä en vain vielä tiedä.

 

Toisen äidin elämä pysähtyy siihen, kun hänen ainoa tyttärensä riistetään häneltä pois. Tämän äidin elämästä tulee arvoton. Hän haluaa luopua siitä, mutta ei ehdi, sillä se karmaksi kutsuttu saavuttaa hänet.

 

Antaessaan saa. Anna elämää toiselle, saat toista tilalle. Vanha nainen luovuttaa lapsensa menettäneelle tyttärelleen uuden mahdollisuuden, jonka sai luopumalla omasta elämästään.

 

7000 eurolla saa itselleen paljon mukavia asioita. Sillä voi ostaa jäsenyyksiä useisiin nautintoihin, valkoisia sohvia, pientä ja kevyttä tietotekniikkaa, drinkkejä tuntemattomiksi jääville naisille, jotka ovat menneet kultakellojen ja nopeiden autojen virittämään lankaan. Tai sillä voi ostaa läheiselleen terapian, jolla hän voi lunastaa takaisin elämänsä arvon.

 

Hyvä kiertää aina, ja osallisuus tuosta kierrosta on ainoa, mistä ihminen voi yöllisen havahtumisensa ja sen taustalla olevan tapahtuman hetkellä pitää kiinni.

 

Ihminen katoaa, mutta hänen tekonsa pysyvät. Teoista syntyy ihmisen osa — ne kaikki, mitä hän voi ikinä olla. Jos katsoo päivittäin silmiin yhtä ihmistä ja kuulee häntä, hänen osiaan, tulee käyttäneeksi aistejaan siten, ettei pää lopussa kumahtele tyhjyyttään. Se on täyttynyt elämästä, joka jatkuu sen jälkeenkin.

 

~~~

 

Heräsin kuolemanpelkoon puoli viideltä aamuyöllä ja luin loppuun Kari Hotakaisen Ihmisen osan (2009), nopeimman kirjani koskaan. Sitten kävelin hetken aamukasteisessa metsässä, joka kasteli minut, ja palasin kirjoittamaan tämän. En nostanut sormia näppäimistöltä. Pahinta on aavistaa, että huomenna mitä todennäköisimmin nukun taas. Tai ehkä jo seuraavan valinnanpaikan tullen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *