Päästä ja ruumiista

Päätä ja ruumista ei voi erottaa toisistaan. Molemmat tarvitsevat virtaa, eikä toinen toimi ilman toista.

Mie kuvittelen kerta toisensa jälkeen, että näin ei ole. Vaan kun on.

Pakerran koulutöiden parissa. Se hieman stressaa, koska kaikki pitää tehdä tehokkaasti. Puran stressin liikuntaan – liikunhan muutenkin. Sitten se alkaa.

En nuku kunnolla. Sydän hakkaa. Kalenterin pikku lokoset täyttyvät ääriään myöten ja rusentavat miut väliinsä. Kieltäydyn tapaamasta ystäviäni, sanon korkeintaan ”ehkä”, enkä mene kuitenkaan, koska on ehdittävä salille ja sitten tekemään niitä tehtäviä, joiden deadline on kuukauden päästä. 

Mitä järkeä?

No ei niin mitään.

En muista, koska olisin jättänyt kuntoilun väliin voidakseni tehdä jotain, mitä en ole ennen tehnyt.

Tänäänpä päätin tehdä suunnanmuutoksen. 

Eihän kenenkään pää jaksa sitä, että ruumis pakotetaan jaksamaan. Ja toisinpäin.

Mie lähen keikalle. Ja ensin juon valtavan kupillisen kahvia. Kollareissa, joihin trikoot juuri vaihtui. Sali saa nyt odottaa. Mitään kamalaa ei tapahdu, vaikka tekisin suunnitelmiini muutoksia.

Kokeillaan, voiko päätä hoivata siten, että ruumis pysyy paikoillaan.