Se, mitä en koskaan sanonut ääneen

Olen odottanut koko päivän. Sinua.

Olen kiduttanut itseäni säälimättömän tarkoilla mielikuvilla siitä, miltä ihosi tuntuu ihoani vasten, hengityksesi kaulani kaarteessa. Miten vedät minut itseesi kiinni, kätesi vyötäröni ympärillä, se yksi ainoa liike, joka kertoo niin paljon. Kuinka hyvä siinä onkaan olla. 

Olen rakentanut oman kaipuuni niin suureksi, että se sattuu. Sattuu ajatella, että tämä kaikki todella olisi osa minun elämääni. Tätä arkista iltaa, jota seuraisi toinen, ja kolmas. Mitä niin hyvää olin koskaan tehnyt, että olin ansainnut sinut?

Makaan hiljaa pimeässä ja odotan yhä. Sinua.

Kuulen hengityksesi. Tunnen, miten liikahdat vierelläni. Viet kätesi tyynyn alle. Huokaat. Ja jokainen hievahduksesi on minulle lupaus: olen tässä sinua varten, minäkin kaipaan. 

Ja minä odotan.

Ja odotan.

Tiedän, että se on peli, etkä sinä aio tänä iltana pelata. 

Kiltti. Ota minut syliin. 

Ja sitten olen jo hävinnyt. 

Sinä opetat minulle, ilta toisensa jälkeen, kuinka olla varuillaan. Kuinka ennakoida miehen mieltä. Kuinka olettaa, että kaiken takana on taka-ajatus. Kuinka tehdä kaikkeni tyytyväisyytesi eteen. Kuinka pukea kasvoille naamio, jota ei koskaan voisi riisua. Kuinka piilottaa kaikki, mitä minä todella tarvitsen.   

Kuinka oppia vihaamaan kaikkea muuta kuin sitä viatonta syleilyä, jota et koskaan halunnut antaa. 

Enkä vieläkään ymmärtänyt lakata odottamasta. Sinua.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *