Sesonki

Sormenpäissä kirvelee. Happo työntyy kynsien alle auenneisiin pieniin haavoihin. Jotain roiskahtaa silmiin. En väistä.

Appelsiineja on pöydällä viisi, kaksi on vierinyt lattialle. Kolme olen syönyt. Olen kuorinut ne kaikki ilman veistä, paljain käsin. 

Elän kaksikymmentä vuotta sitten, lauantai-illassa, hedelmäpusseja oli pirtinpöydällä neljä. Meitä viisi, jokaisella oma pesänsä, kunnes käperryin äidin jalkojen väliin lattialle, harjauttamaan hiukseni.

Ja me kuorimme kilotolkulla räiskyvän oransseja hedelmiä. Isä näytti minulle tekniikan: viipaloi kuori, varovasti, ja irrota se siivu kerrallaan.

Isän jalkojen juuressa oli hauskempaa kuin äidin, koska isällä oli rumat varpaat. Kuorin pelkästä onnistumisen ilosta, kunnes kukaan ei jaksanut enää syödä.

Sormia kirvelee. Minusta tuntuu, että kuulun tähän. Mihin?

Nyt puserran sormet hedelmälihaan asti, irvistän, mehu valuu ranteille, pöydälle. Tuoksu pyörryttää. Yhdeksän.

Mitä sitten, kun niitä ei enää ole? 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *