Sillä ei todellakaan siisti

Haluaisin kotiini Sillä siisti -tyyppisen vierailijan. Mutta en puhu nyt siivoamisesta sen tutuimmassa merkityksessä. Miun pitäs penkoa vähän muita asioita.

Puhun nimittäin arkistoista. Inventaariosta. Järjestelystä. Sihteerin töistä.

Kaikilla on kaapeissaan papereita jos jonkinlaisia. On sälää. Tärkeitä kolskeita, ja niitä, joita ”saattaa vielä tarvita” – ja joita ei todellakaan tarvii enää koskaan, missään. Järjestelemättömiä valokuvia. Entiseltä poikaystävältä saatuja sikarumia muistoesineitä, joita ei viitsi hyllylläkään pitää, mutta joilla muka on tunnearvoa. Askartelu-, ensiapu- ja työkaluja, kaikki ehkä iloisesti sekaisin. Ja näiden määriteltyjen kategorioiden lisäksi on sitten vielä ne roinien teinit; mystiset esineet, jotka vaan huutaa laatikon pohjalla ”Mihin mä kuulun? Mikä mä ees oon?” Ja sitten sitä vaan sysää laatikon kiinni ja sanoo, että en mie tiiä, hae oma paikkasi tässä maailmassa – eikä se arkistoinnissa todellakaan mene niin. Siellä ne vinkuu vielä vuosienkin päästä kaikki, paikkaansa hakien, jos ei niille tee mitään. Laukasis ees kerralla menemään semmoset. Tai ees toisella kerralla, tai kolmannella.

Jotkut ihmiset rakastaa sitä. Vanhojen penkomista. Tai sitten ne on niin fiksuja, ettei niiden tarvii koskaan sitä tehdäkään, koska ne tykkää hitto soikoon järjestellä ne esineet oikeille paikoilleen jo sillon, ku ne ensikertaa kulkeutuu asuntoon sisälle. Niillä on söpöjä pikku purkkeja, systemaattisesti aakkosjärjestykseen hyllyihin työnnettyjä kansioita, teräväkulmaisia laatikoita ja valokuva-albumeita, joissa kuvat on aikajärjestyksessä, ehkä peräti teemoittain. Ja mikä naurettavinta, ehkä löytyy jopa oma laatikko niille Mihin mä kuulun, mikä mä oon? -esineille. Sen kannessa saattaa lukea ”Tärkeitä”.

Miun näennäinen inho näitä ihmisiä kohtaan on toki defenssi. Oon vaan niin kateellinen siitä, että joku voi luontaisesti olla niin järjestelmällinen. Ja seuraava suojautumiskeinoni tätä vajavaisuuden tunnetta vastaan onkin sitten puolustelu: ei se epäjärjestelmällisyys koske mitään muuta, ku tätä tavara-asiaa.

Se on jotenkin hirvittävän kypsää. Pystyä nyt pitämään omat roinansa järjestyksessä. Miettikää nyt: verottaja haluaa tietää alkuvuoden aikana saamasi tienestit, ja niin sinä vaan menet ja otat hyllystä tämän vuoden kansion, pläräät hetken ja ilmoitat simpsakasti oikean lukeman, kuin olisit joku hiton pannkineiti. (Ja taas tämä defenssi, pahoittelen.) Mitä tässä tilanteessa tekee tyyppi, jolla ei sitä kansioarsenaalia ole?

Hetkinennnn.. Mikä vuosi nyt on? Ah joo, no hmm.. Joo, kyllä miulla jossain ne paperit on. Tai siis on ainaki ollu. Täällä ne ehkä jossain.. Ja mitähän hittoa nää koirankeksien ilmaisnäytteet tekee täällä laatikossa – enhän mie oo ikimaailmassa ees harkinnu koiran omistamista..

Eiku hetkinen, oliks ne just ne paperit, jotka viime viikolla revin tuhannen säpäleiksi kun tarvitsin sytykkeitä saunan uuniin ja ne sopivasti oli sit siinä.. Joo, ne ne oli. Heh, kaikenlaista. No piru, mitäs nyt.. Äitiii? Onks siulla missään miun tän vuoden tuloja ylhäällä? Ai ei, mitä hittoa? Mitennii ei kuulu siulle? Ite vastuussa – mitenni ite vastuussa?

Ei mut hei, voihan tän ihan näppärästi laskee! Kyllähän mie nyt muistan ne. Okei, eli siis eka olin siellä tuon aikaa joo, siitä tulee noin, lasketaas, tuon verran tunnilta ja noin monta päivää miinus verot, jep, helppo nakki. Sitten sen jälkeen menin.. Ei mut hei, olihan tuossa välissä.. Ja mitäs, millä verokortilla oon ees käyny noissa.. Niin ja nythän unohin kokonaan sen yhen sijaisuuden! Paljonko ne ees makso siitä? Pitäskö soittaa sille pomolle ja kysyä? Ainii ja opintotuet! Paljonko niitä ees saa? Nonii ja nyt loppu tästä *tun kynästäki muste voi perseeee.. En tee! Äiti, ootko nyt varma ettet tiiä paljonko oon saanu rahhaa tänä vuonna?

Ja seuraavalla viikolla, ehkä jopa seuraavana päivänä: Jaaha, taas yks tärkee asiapaperi tupsahti postiluukusta. Hohhohoo. Hei eihän näitä kukaan tarvi? Noni, sitä mieki, roskiin vaan.

Niin. Ja sitten ihmettelen, mistä se määrittelemätön, järjestelemätön sälä oikein tulee.

Voisin ilomielin ottaa harteilleni jonkun taloudenpitoon liittyvän asian, jos vaikkapa tuleva mieheni joskus olis tosi innokas ja pätevä arkistointihommissa.

Ps. Mielessä kävi, että voisin tietysti alkaa pitämään tältä vuodelta Tärkeiden asiapapereiden kansiota, nyt kun on vasta tammikuu. Aloinhan keräämään Yhteishyvän reseptivihkojakin talteen, eikö se ois vähän sama asia? Ei se voi niin vaikeeta olla. Mutku.. Hyi hele.