Sydämeni lyö – miksi nukkua?

Aamuvirkkuudesta oon kirjotellu jo monet jutut, mutta en voi taas olla vähän raottamatta valoverhoa.

Uniin vaikuttaa moni asia. Useimmilla myös nukkumaanmenoaika: jos menee nukkumaan myöhemmin, herää todennäköisesti myöhemmin. Siis mikäli saa nukkua ihan rauhassa ilman häiriötekijöitä, kuten töihin herättävää herätyskelloa. Miulla juttu ei oo enää vuosiin ollu näin. Oikeastaan pikemminkin tavallaan päinvastoin. Jos kukun myöhään, miulla saa olla ”häiriötekijä”, joka estää nousemasta ylös, mikäli meinaan sellaiseen sortua. Toisin sanoin miut joutuu pitämään väkipakolla sängyssä.

Tää on harmillista, sillä en voi näinä ihanina, pitkinä ja lempeinä kesäiltoinakaan olla miettimättä, haluanko tuntea seuraavana päivänä olevani ees jokseenkin elossa. Jos herään kuitenkin neljän ja kuuden välillä aamuyöstä, on aika hirmuinen ajatus valvoa edes sinne puolilleöin. Vaikka kovasti haluaisin. Ja tätä ihanuutta lisää vielä sekin pikku seikka, että tarvitsen yleensäkin paljon unta. Mielellään sen yhdeksän tuntia yössä. Sillon oon parhaimmillani. Muutaman tunnin yöunet tekee miulle saman ku kymmenen annosta alkoholia parissa tunnissa nautiskeltuna. Olo on ku jyrän alle jääneellä.

Oon tulkinnu itteäni niin, että joku alitajunta vaan pakottaa miut heräämään. Joku elämänhalu. Pelkään jossain korteksini helvetillisimmässä sopukassa, että elämä valuu hukkaan, jos nukun. Ja tättädää, tikkana pystyssä ollaan taas, klo 04:10. Tällä kertaa ihanan puhelun takia. Yleensäkin täpinä on paha – se pitää takuulla hereillä. Jos joku jännittää ja ilostuttaa kovin, en nuku. Tosin silloin myös valvoo mielellään, koska nauttii niin paljon siitä odotuksen kihelmöinnistä.

Ihmiset, jotka tuntee miut, tietää tän asian varsin hyvin. Saan usein kuittailua tyyliin ”Jaaha, sie se oot taas heränny tietty kolmelta valmistautumaan tähän asiaan?” Ja ikävä kyllä, niin se monesti melkeinpä onkin. Ehkä se on jotain tunnollisuutta, jatkuvaa pientä kihinää, hienoista neuroottisuutta. Innokkuutta. Ei kai sitä voi nukkua, jos häntä heiluu koko ajan? Jännitän muutenkin asioita kropalla. Vatsa heittää heti kärrynpyörää, jos jotain kivaa tai kamalaa tapahtuu. Eilisiltana sain rytmihäiriöitä, kun odotin tätä päivää. Ihan oikeasti.

Vaan entäpä erot kimppa-asujien vuorokausirytmeissä? Voivatko ihmiset, joista toinen alkaa harkita nukkumaanmenoa ja toinen heräillä siinä neljän tietämillä, oikeasti ymmärtää toisiaan, saatika tulla rutiineineen toimeen saman katon alla? Millaista sietämistä sellainen vaatii ja kenen sunnalta? Korvatulppia ja suljettuja ovia? Pärjääkö niillä, vai onko tultava toista vastaan? Kyllähän elämästä, etenkin valvomisesta, lähtee kuitenkin aina ääntä.

Päiväkirjottelu on muuten taas jääny hieman tauolle; samoin kävi viime kesänäkin, kun olin töissä. Ihan positiivinen juttu toisaalta. Kyllä mie mieluummin käytän aikani really out there, kuin tän somen(?) sokkeloissa. Eikä nyt oo oikeastaan mikään pohdituttanutkaan blogiin asti. Mutta ehkä intaannun vielä kirjottelemaan ainaki työpaikkailmapiiristä ja tämän kesän julkkishavainnoista, mahdollisesti myös yleisesti Etelä-Savon hurmaavan kesäkaupunkini hulinoista.

Mutta nyt pakkaan reppuni, ja työpäivän jälkeen pidän pari vapaapäivää. Toivon, että saan niistä rytmihäiriöitä.

Aiheeseen liittyen on pakko linkata yksi musiikkivideo. Lyriikat kolahti jo ajat sitten. On se vaan harmi, että ihmisen täytyy nukkuakin välillä.  Joskus tuntuu, että elämä on niin mahtavaa, että haluaisin vaan valvoa sen läpi. http://www.youtube.com/watch?v=u3dkVk3F57c

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *