Synnytysmasennus ja muita mielentiloja

Minun pitäisi todellakin tehdä pois alta pari opintoihin liittyvää juttua, mutta niitä ehtii myöhemminkin. Tuntuu, että elämässä on meneillään tärkeämpiäkin asioita. Mutta sitä en tiedä, kuinka paljon voin niihin vaikuttaa. 

On harmillista, ettei pysty auttamaan. Lähelläni oleva ihminen ansaitsisi jo päästä elämään seuraavaa vaihetta elämässään, ja minä luulin, että voisin auttaa häntä. Ajattelin, että koska olen kokenut edes likimain jotain samanlaista, voisin olla hänen tukenaan. Mutta optimismissani unohdin, että ihan ensiksi tämän toisen olisi syytä ottaa apu vastaan. Saati sitten, että hän lähtisi tietoisesti muuttamaan asioita omassa elämässään, kun lähtökohtaisesti ei v*ttu kiinnosta mikään.

Miten auttaa alakuloista nuorta? Minä en tiedä. Osoitin itselleni, että muut ihmiset taitavat olla melko avuttomia, kun kyse on kuitenkin aina yksilöstä itsestään. Turhauttaa niin paljon, että sen tasan tarkkaan tietää, mutta silti olisi kova tarve tehdä jotain. 

Vastapainona tälle, meillä eletään nyt lapsiperheen elämää. Yksi perheen naisista kärsii synnytysmasennuksesta ja on valmis pieksämään vauvan, toinen hössöttää vähän liikaakin. Ja vauva itse on tietenkin ihan ihmeissään, kun saa niin ristiriitaisia viestejä – että välillä leikkiä riehkaistaan ja välillä rähistään, jos hammas sattuu osumaan silmäkulmaan. Tai kynsi. Ja minä yritän siinä välissä viljellä hemmetin ärsyttäviä pedagogisia viisauksia positiivisen käyttäytymisen palkitsemisesta, negatiivisen huomiotta jättämisestä ja itsenäistymisestä. Mitähän tuosta koirasta vielä tulee?

Sen kynnet pitäisi leikata ensimmäistä kertaa, ja korvista nyppiä karvat (kuulostaa karulta, mutta vehnäterriereille tehdään niin, jottei ne korvat tulehtuisi) – kummatkin ensimmäistä kertaa. Ja jos kaulapantaan opettelusta voi mitään päätellä, niin itkua on luvassa. Tämä on yllättävän rankkaa. Tekisi mieli välillä pestä käpälänsä koko hommasta (enkä ennen tätä lomaani kotona kovin aktiivisesti kokenut mukana olevanikaan…). En ala nyt selittää, millä perusteilla meille koira otettiin, mutta se on joka tapauksessa selvää, että se ei saa missään nimessä kärsiä mistään ihmisten elämässä tapahtuvista asioista. Siihen ei saa ngatiivisia tunteitaan purkaa – ei edes se, jolla on elämässään tällä hetkellä vaikeaa. 

En tiedä voiko meille tuoda kuusta sisälle, koska a) joku voisi heittää sen seinään ja b) joku voisi syödä sen. Että tästä tulee vielä hyvin mielenkiintoinen joulu. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *