Syytön pyytää anteeksi

Ei se ole koiran syy, että talossa riidellään.

Ei se ole ainakaan koiran syy, että vuorotellen huudetaan, syytellään, nostetaan esiin vuosikymmen sitten vanhentuneita yksityiskohtia, raavitaan vereslihalle kun kerran tiedetään miten se kenenkin kohdalla parhaiten tapahtuu, vuotavimmin.

Ja silti se poloinen on ainoa, joka kyynelten kuivuttua tulee sohvan viereen, kun juon siinä kitkerää vihreää teetä, jonka suojapussissa oli lukenut ”moment of balance”. Se tulee siihen, painaa päänsä käsinojalle ja katsoo minua silmiin.

Syytön on ainoa, joka osaa pyytää anteeksi. Sillä ei ole mitään hävittävää.

Ei se ole kuullut sellaisista asioista kuin ylpeys tai katkeruus.