Tulva

Näen väistämättömän hänen silmistään, kun käännyn katsomaan niihin: oven alta lirisee huoneeseen kirkas puro. Näkymä on kuin suoraan kauhuelokuvasta. Omakotitaloissa tulva merkitsee aina yhtä asiaa.

Kompuroimme kylpyhuoneen ovelle. Vedentulo lisääntyy. Oven halkeamasta onnistun näkemään vilauksen wc-istuimen yläpuolella leijuvasta kenkäparista. 

Jos aion edes yrittää, on toimittava nopeasti. Paiskaudun täydellä voimallani päin ovea, ja se avautuu millin verran. Uudestaan, uudestaan. Korvissani soi vieläkin se, minkä olen hetki sitten huutanut ääneen: Vittu se on tappanu ittensä. 

Ryskytän kosteusvaurioista kärsinyttä lahoa vanerilevyä, kunnes ovi lennähtää auki. 

Hämmennykseni sinkoaa kaakeloiduille seinille, kun löydän sen minkä löydän: sinut, seisomassa vessanpytyn kannella, vailla pintapuolistakaan nirhamaa. 

Syöksyn sulkemaan sinut rintaani vasten. Suollan hiuksiisi kaiken sen hädän, jota sait minut tuntemaan. Älä enää koskaan tee noin, luulin että kuolit. Kirosanojen määrä ei sovi tilanteeseen lainkaan. 

Sinä olet pellavapäinen, pieni ja hiljainen, pikkusisko. En ole aivan varma, naurattaako sinua, vai kuvittelenko vain.

Kun herään omassa sängyssäni, satojen kilometrien päässä sinusta, sydämeni hakkaa niin, että koko huone huojahtelee.

Lakkaan kyseenalaistamasta, välitänkö sinusta aidosti. Lakkaan anomasta sinua ymmärtämään sen. Olet itse ainoa, joka voi laskeutua alas köyden varasta.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *