Tuoksu

– Tykkäätkö sä syksystä?

– No joo. Koulu alkaa sillon ja synttäritki on, kyllä se on ihan jännää aikaa.

– Mun mielestä syksyssä parasta on tuoksu.

– Tuoksu? Mitenni? Miltä se nyt muka tuoksuu?

– Ei sitä voi selittää. Sun täytyy kokee se itse.

– No joko nyt tuoksuu sitte siltä?

– Ei.

– No koskas sitten?

– Mä kerron kyllä. 

 

Ja sitten, eräänä aamuna, se oli tullut. Syksy. Ja tuoksu, jota en unohtaisi koskaan. 

 

Viileä, kostea maa. Lakastuvat lehdet. Usva järven yllä. Halla, joka ei armahda häntä, joka jää yöksi ulos. 

 

Aamu. Minä seisomassa pihalla odottamassa häntä palaavaksi kotiin ei jääneeksi yksin kylmään veteen ei vetäneeksi sitä henkeensä pelastautuneeksi uineeksi pieneen saareen sieltä kotirantaan nousseeksi paljain jaloin ilman niitä kenkiä jotka löydettiin käveleväksi kohti ottaneeksi syliin viileä iho siinä kuitenkin niin varmana kui vain sellainen sissi voi olla vielä tarkenee tarkeneehan vielä voisihan selvitä jos vain voisi voisihan vielä?

 

Ja minä vain hengitän syksyn tuoksua. 

 

Vielä monta aamua aikaa odottaa.

 

– Vieläkö siellä voisi joku selvitä yön yli hengissä? 

– Ei. Nyt on syksy.

 

Ja jälleen se tuoksuu. Ihan samalta, kuin silloin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *