Tyky

Iloisia uutisia! En olekaan aivan menetetty tapaus! Olen lähdössä töihin vietettyäni extempore-tykyiltaa vuosia itseäni nuorempien työkavereiden kanssa ja nukuttuani viiden tunnin yöunet. Salaisina aseinani freesiin ulkoasuun toimivat keskiviileä suihku ja uusittu meikki. (Yritin ensin rakennella työpäivän lookia eilisen meikin päälle, mutta tiedättehän – se vaan ei voi toimia.)

Idea työkykyä kohottavasta illasta tosiaan tuli kesken eilisen työpäivän. Ei tällä kertaa omasta suustani, ihme kyllä, mutta kiitos sille, joka sen ääneen laukoi. Tuli nimittäin tarpeeseen. Saattaa olla, että olen vieläkin vähän vauhdissa.

Istuttiin satamassa ja ihailtiin kaupunkimme kesäistä iltaa, joka vihdoin oli aurinkoinen monen päivän monsuunin jälkeen. Purettiin rakkauselämämme historiikkia ja nykytilannettakin, siemailtiin siideriä ja syötiin iloisen väristä marjapiirakkaa, jonka otin töistä mukaani. Oikein kunnon tyttöjen hetkiä. Kun ilta viileni tarpeeksi, siirryttiin sisätiloihin. Parien terassilla nautittujen amarettokahvien jälkeen. Päätettiin, että tänään ei mennä nukkumaan ajoissa. Ilmassa leijui mä en haluu kuolla tänä yönä -utu. Aikaisesta heräämisestä ja nukkumatta jääneistä päiväunista johtuneet haukotukset nieltiin ja läpsittiin toisia poskille. Työvuoron alkamista vaihdettiin kello kuudesta myöhemmälle. Kiitos siitä sille huomaavaiselle työkaverille, joka meni kotiin poikaystävänsä luo, ja ehdotti vaihtokauppaa.

Hämärän laskeuduttua murtauduttiin työpaikalle ja lämmitettiin mikrossa lörtsyt. Laitettiin radio päälle ja tanssittiin pöydillä. Nauratti niin se hulluttelu, että koko koppi varmasti heilui. Se oltiin aina haluttu tehdä. Nyt jos koskaan.

Pääsin tanssimaan. Mies vei hyvin, hyvin humalaisia jalkojani. Kanssani oli kuulemma hyvä tanssia, koska osasin tulla perässä. Varmasti niillä promilleilla. Jatkojakin ehdotettiin – tanssimaan lupauduin, muuhun en.

Ja nyt saan lähteä töihin. Ei yksinäistä, pelottavaa lauantaipäivää sisällä nyhjöttäen, vaan rehellistä tienestiä. Kerron pomolle, että käytiin vähän yöpalalla. Se nauraa ja sanoo, että hyvä, niin sitä pitää, nyt kun olette nuoria ja kauniita.

Tykkään tästä. Tykkään uusista ystävistäni. Kesästä ja kesätyöstäni ja tästä kaupungista. Ja kuten sanottu, saatan olla vielä hieman eilisissä tunnelmissa..

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *