Yli meni

Juttu on nyt sen mukainen, että olen tullut tieni päähän. En suinkaan kaikessa, kyseessähän on vain yksi elämäni osa-alueista. Ja sepä tässä hankalaa onkin. Vain yksi palanen, mutta kun niin peevelin iso.

Hyvän aikaahan tässä menikin, ennen kuin tajusin, että se polun pää alkaa häämöttää. Loppumetrit konttasin. 

Minulla on ylikunto. Nyt se on sanottu. 

En ole tyhmä. Tiedän kyllä, millä tavoin olen kehoani viime vuosina rasittanut. Osaan eritellä ne syyt, jotka ovat tuoneet minut tähän. 

Ja olen todella, todella tyhmä. Olen tiennyt sen koko ajan: näin ei voi jatkua loputtomiin. Jos olisin katsonut sivusta ystävääni, joka olisi elänyt tähän tapaan, olisin sanonut hänelle jo ajat sitten, että hyvä nainen. Ole hyvä itsellesi ja rauhoitu. Edes välillä. Mutta ei. Itse on itselleen susi, tai jotain sellaista. 

Mutta nyt on tullut myötätunnon aika. Tässäkin asiassa. Koin sen ensi kerran vuosia sitten, ja nyt olen uudessa risteyksessä. Haluan lähteä oikeaan suuntaan. Siksi on syytä pohtia tätä tarkemmin. 

Selvää on se, että toimintani muuttuu nyt. Osaan tämän jutun. Haluan jonkin muuttuvan, eikä se tapahdu itsestään. Se vaatii sitä, että teen ne muutokset, yksi kerrallaan, enkä vain ajattele niitä. Tiedostaminen ei riitä. 

– Aamut. Aamuista tulee erilaisia. Niistä tulee sellaisia, että otan rennosti. En ala höntyillä suuntaan tai toiseen, vaan kannan itelleni kahvin sänkyyn, avaan Huomenta Suomen ja istun vartin aloillani. Tykkään rauhallisista aamuista ja ne vaikuttaa miun hyvinvointiin niin selvästi, miksi siis en ole malttanut ottaa niitä omakseni? Lisäksi haluan olla edes vähän perillä siitä, mitä maailmalla on meneillään, ja aamut ovat mitä parasta aikaa tilanteen päivitykseen. Ja Lauri Karhuvaara. Word.

– Illat. Unta pitää saada riittävästi, mutta koska aamulla ei tarvitse olla klo 7.30 valmiustilassa (eli 6.30 hereillä), voin käyttää iltoja muuhunkin kuin siihen, että olen huolissani aamun jaksamisesta. Voin siis valvoakin! Voin siis olla sosiaalinen! Voin herra mun vereni nähdä ihmisiä!

– Liikunta. Nyt tuli paikka pakkolevolle. Nyt opettelen olemaan. Voin venytellä ja käydä kävelyillä, mutta juoksulenkkeily ja kuntosali menevät nyt hetkeksi kiellettyjen listalle. Hetkinen – luvattomien listalle. Sen sijaan minulla on ensi kertaa elämässäni lupa levätä. Ja kuka sen on tähän asti evännyt? No eipä tietenkään kukaan muu, kuin se mainitsemani susi. Sisu. Isän ääni sisälläni. Laiskat ne vuan makkailee. Ei. Itseään kuunteleva, elämänsä kanssa sinut oleva ihminen osaa myös rauhottua. Se aika ei ole hukkaan heitettyä aikaan. 

– Oppiminen. Mitäpä, jos alkaisin nyt ihan aikuisten oikeesti leikkiä opettajaa? Jos antaisin itelleni aikaa kiinnostua niistä asioista ihan toden teolla? Tosissaan, leikisti. Olen tähän asti enemmänvähemmän vältellyt sitä. Ei kai voi ottaa itseään vakavasti ammattilaisena, ennen kuin sille on tilaa? Se vaatii sitä, että ottaa kirjan hyppysiinsä ja uppoutuu siihen. Ei motivaatio synny tyhjästä. Se vaatii ensin työtä. Ei kukaan tule äitinsä-sieltä ulos ralliauton ratti, hiihtosauvat tai karttakeppi kourassa. Ne pitää kasvattaa siihen.

– Haltuun ottaminen. Nyt pitäisi olla aikaa muidenkin asioiden, kuin sen äidinkielen oppiaineen ja opettajaindentiteetin pohdiskelulle. Mitäpä, jos alkaisin taas lukemaan? Jos opettelisin pitkästä aikaa keskittymään. Jos vaikka lainaisin ihan oikean kirjan! (No ei, kyllä miulla kirjoja on menossa, parikin. Mutta kun ne on juurikin kesken. Ja kesken ne jää. En ole enää vähään aikaan ollu kärryillä siitä, mitä niissä tapahtuu.) Tai jos vihdoinkin ostaisin ne sukkalangat ja -puikot. Tai perehtyisin uutisiin. Tai lukisin artikkeleita. Heittäkääs hyviä nettisivuja miulle. Sellaisia, joista voi oppia jotain. Vaihtuvia aihepiirejä, pääosin fiksuja sisältöjä, kiitos.

– Sisäinen hyvä olo. Jep. Tämä onkin simppeli juttu. Sitä voisi kutsua myös hetkessä elämiseksi, itseensä tutustumiseksi, henkilökohtaiseksi fengshuiksi. Minä rakennan oman elämäni itseni näköiseksi ja tuntuiseksi.

Eikä siinä saa olla kyse pelkästään siitä, että kehoni on tietynlainen. Tietyn näköinen, tietyssä kunnossa. Kuten jo aiemmin kirjoitin, kyllä pääkin on osa kehoa. Nyt olen mennyt yli, ja on aika laittaa pakki päälle. Ja kaasua.

Enpä oo ennen ajatellutkaan, että tähänkin suuntaan voi edetä. 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *