Yö nougat’ssa

Näin viime yönä taas tosi perverssiä unta. Se perverssiys siksi, millaisia tunteita koin ja minkä asian yhteydessä.

Lähtötilanne oli jotakuinkin se, että oltiin perheeni kanssa jossain hotellissa yötä. Isä nyt oli tapansa mukaan kännissä – ei siitä sen enempää. Mutta mie odotin niin kovasti hotelliaamiaista, ettei isän tilallakaan ollu juuri mitään merkitystä.

Aamulla meillä oli jotain ongelmia buffetiin pääsyn kanssa: sisko oli jääny jumiin johonkin satamaan, joten ilmeisesti se oli ollu yön Ruotsin tai Tallinnan puolella, en halua tietää mitä tekemässä. Ei siis enää oltukaan hotellissa, vaan laivalla. Sitten uni sai uuden käänteen: miun alitajunta halus aamiaispöytään, ja koska pääsy sinne näytti etyvän, kehittelin sitten jotain muuta. Yhtäkkiä olinkin mukamas kotona, meidän keittiössä, joka oli kyllä ihan erilainen kuin oikeasti on.

Keittiössä oli valtavat määrät vohvelintekotarpeita. Pari erilaista taikinaa, pari vohvelirautaa ja paljon erilaisia makeita täytteitä. Jostain tiesin, että äiti oli ne siihen varannut – tiedä sitten miksi. Laskin itteni irti ja sörssäilin ihan himoissani kaikkia erilaisia makuyhdistelmiä. Toinen niistä taikinoista oli kauniin mustikkainen, jotenkin se jäi mieleen. Pakastimesta löysin vielä lisää jäätelöitä, siis huomatkaa, jäätelöitä, vohvelien täytteeksi. Sotkin koko keittiön ja itseni. Kuten sanottu, todella perverssiä. Ei mitään normaalia vohveleiden paistoa, vaan juuri sellaista ruokaorgiaa, jollaisen kaipuuseen en ole törmänny muiden ku itteni kohdalla.

Ennen näin tämmösiä unia, kun olin nälkäinen. Nyt en ole, pikemminkin päinvastoin. Enkä mielestäni koe myöskään syyllisyyttä tästä. Mistä tuo uni sitten oikein tuli? En tiedä. Outoa oli myös se hätä, jolla niitä vohveleita paistoin. Kauhea kiire ja huoli jostakin, josta en saanut otetta. Se tuntu niin todelliselta, että aamulla piti ihan miettiä, olinko sittenkään nukkunu koko yötä, vai kenties puuhastellu jotain keittiönkin puolella. Rikoksen jälkiä ei kuitenkaan ollu löydettävissä ainakaan kyökin puolelta, joten ehkä oon sitten imeny sormiani unissani.

Toiset ne näkee märkiä unia, mie uneksin vohveleista. Normihommia.

Ps. Yritin etsiä tähän inspiroivaa kuvaa vohveleista, jotka muuten on aivan jumalaisen näköisiä ja myös makuisia erityisesti Belgiassa. Googlettakaa itse, miun ei tehny sittenkään yhtään mieli katella vohveleita. Taisin saada vatsani täyteen viime yönä.