Oivalluksia pettymisestä

Melkein kuukausi viimeisimmästä postauksesta.. Päässäni on pyörinyt vain miten voin kirjoittaa MoodBooster nimen alla jos oma mielialani on vain harmaa. Miten tuoda esille omia fiiliksiä niin ettei romuta toisten fiiliksiä? Mielenrauha on ollut kaunis muisto ja ideoitakaan ei ole tullut. Hymy on ollut naamalla vain hetkittäin ja möks möks murot lautasella lähes päivittäin.

 

Olenko pettänyt itseni ja lukijani? Olenko epäonnistunut kun olen ottanut takapakkia mielenrauhasta? Olenko huono esimerkki kun en osaakaan elää ohjeideni mukaan? Saanko olla allapäin? Paljon avoimia kysymyksiä on pyörinyt mielessäni tämän kuukauden aikana.

 

Tänään oivalsin että kyse on inhimillisyydestä. Meillä kaikilla on niitä ei niin hyviä jaksoja. Me kaikki mokaamme joskus. Kaikki nämä kokemukset ovat osa elämää ja hyvällä tuurilla niistä epäonnisista jaksoista oppii eniten. Ainakin minä olen oppinut valtavasti viimeisen kuukauden aikana.

 

Pitkään kyselin läheisiltä mistä saisin vastauksia epämääräiseen olooni ja sen juurisyihin. Eilen otin aikaa hiljentymiselle ja tänään tupsahteli oivalluksia. Hiljaisuudesta ja sisältä ne vastaukset lähes aina löytyvät, mutta maltammeko pysähtyä kuulemaan niitä?

 

Mitä sitten opin? Ymmärsin että on ok olla allapäin ja kokea myös negatiivisia tunteita. Oivalsin etten voi vaatia muilta samaa kuin vaadin itseltäni, enkä varsinkaan saa olettaa että muut haluavat samaa kuin minä. Itseni lisäksi minun tulee olla armollinen myös muita kohtaan. Jakamalla kokemuksia ja fiiliksiä toisten kanssa saa yleensä apua omaan tilanteensa. Hymy ei tule pakottamalla ja välillä pitää ottaa pidempi aika asioiden prosessointiin. Opin myös sen että on turha soimata itseään takapakista.

 

 

Ehkä oleellisin oivallus oli se, että epämääräisen oloni takana olikin pettymys. Toki elämässäni on ollut aiemminkin pettymyksiä, mutta tällä kertaa tunne oli erilainen. Olin katsonut koko maailmaani niin pinkkien lasien läpi, että pudotus tuli kovaa ja korkealta. Niin kovaa että minuun sattui syvästi kun odotukseni eivät täyttyneetkään. Minulla meni kauan oivaltaa että alakuloisuuteni taustalla oli pettymyksen tunne, ja vielä kauemmin meni nousta siitä.

 

Tänään olen pitkästä aikaa tunnistanut itseni, ja sen tekemisen meiningin mikä minussa on. Olen hymyillyt ja ollut iloinen. Minulla on ollut sellainen olo kuin lamppu olisi syttynyt sisälläni. Minulla on pitkästä aikaa ollut kokonaisvaltaisesti hyvä olo. Tätä oloa haluan vaalia. Uskon että avain tämän tilan vaalimiseen on armollisuus, tunteiden hyväksyminen, sekä se että annan tunteideni näkyä. Toki kärsivällisyys on myös avainasemassa tässäkin asiassa.

 

Monille oivallukseni ovat varmasti päivänselviä, mutta välillä niitä selviltäkin tuntuvia asioita täytyy kerrata. Niinhän sitä sanotaan että kertaus on opintojen äiti. Kertaamalla asioita oivallamme niistä uusia puolia.

 

 

Valoa ja iloa päivääsi <3

 

Rakkaudella

Wilma