Oivalluksia oravanpyörässä juoksemisesta

Oravanpyörällä on paha tapa laittaa meidät juoksemaan niin kovaa ettemme ehdi miettiä mikä on fiksuin tapa toimia. Juoksemme niin lujaa että unohdamme kiitollisuuden ja sen mikä on tärkeää. Kukaan ei laita meitä juoksemaan, ja silti juoksemme koko ajan lujempaa. Itse havahduin siihen että juoksuni taustalla on halu tulla nähdyksi. Halu kuulla että olen riittävä, ja että olen onnistunut. Väkisin haettu huomio ei kuitenkaan ole sitä rakkaudesta kumpuavaa pyyteetöntä hyvyyttä.

Todellisuudessa vain rakkaudella on merkitystä. Tekojen ja sanojen tulisi olla sellaisia että niiden takana voi seistä ylpeänä. Välillä oravanpyörä saa meidät toimimaan väärien arvojen kautta, se saa meidät uskomaan että tekemällä vielä enemmän onnistumme. Työelämä on sellainen että aina voisi tehdä enemmän ja olla parempi. En tiedä voiko työelämässä koskaan saavuttaa sitä olotilaa että olisi tehnyt tarpeeksi ja että työt olisi tehty. Ehkä hetkellisesti voi olla ylpeä itsestään, mutta koska oravanpyörässä ei toimi aina rakkaudesta käsin niin ei todellista rauhaakaan voi saavuttaa.

Mitä kovemmin yritän hallita kaikkea sitä enemmän tulee olo että kaikki hajoaa käsiin. En millään pysty hallitsemaan kaikkea, eikä minun onneksi tarvitsekaan. Minun tulee toimia niin että voin jokaisen päivän jälkeen seistä ylpeänä omien tekojeni ja sanojeni takana. Voin olla vastuussa vain siitä, että teen itse parhaani. Voin ottaa vastuun siitä että tuon maailmaan pilkahduksen inhimillisyyttä ja ihmislähtöisyyttä. Raha on vain rahaa ja sitä tulee aina jostain, mutta ihmisiä ei pysty korvaamaan.

Oravanpyörä saa pään sekaisin, mutta kovinkaa vauhti tuossa mystisessä pyörässä, jota ei todellisuudessa edes ole olemassa, ei saisi aiheuttaa tilaa missä unohdamme toistemme arvon ihmisinä. Lapsen kasvu tapahtuu vain kerran, ja sen seuraamiseen on mahdollisuus vain siinä hetkessä. Jokainen ihmissuhde tulisi nähdä lapsen kasvuna, jokainen hetki on ainutlaatuinen ja mahdollinen kokea vain kerran. Mikään ei ole niin arvokasta kuin kokemukset rakkaiden ihmisten kanssa.

En halua katua vanhana sitä että olen laittanut oravanpyörän rakkaideni edelle. Haluan vanhana pystyä muistelemaan niitä ihania kokemuksia ja hetkiä rakkaiden kanssa. Eräs tuttuni puhuu kiikkustuoli teoriasta, missä jokaisen päätöksen kohdalla tulee miettiä onko asia muistamisen arvoinen kun kiikkuu vanhana kiikkustuolissa. Mikäli asiaa on ihana muistella vanhana tai on edes mahdollisuus siihen, niin tulisi aina vastata kyllä mahdollisuudelle.

Huomioidaan ihmiset ympärillämme ja ajatellaan myös muiden hyvinvointia, vaikka vauhti olisi päätähuimaava. Muistetaan se että teemme kaiken aina loppuviimeksi toiselle ihmiselle.

Valoa ja iloa päivääsi <3

Rakkaudella
Wilma