Hölmöä hymyilyä
Hölmöä hymyilyä, viestien odottelua, iloa, perhosia vatsassa.. Sitä on ihastuminen ja se on ihan parasta. Se on tunne mitä harvoin saa kokea. Ihastuminen antaa voimaa ja saa koko pään sekaisin. Tämä kaikki liittyy aiheeseen josta en koskaan aikonut kirjoittaa. Aihe josta tuntuu etten tiedä mitään, vaikka kuitenkin tiedän jotain.. Nimittäin rakkaus.
Ihastuminen, rakastuminen.. Kaikki niihin liittyvä saa pelon heräämään. Epäilyksen siitä, että mitä jos kaikki menee kuitenkin mönkään. Suurin unelmani on rakkaus, ja joskus perhe. Miten suurin unelma voi pelottaa näin paljon? Miksi minua pelottaa? Mitä minä pelkään? Mistä pelko kumpuaa?
Onko taustalla tunteita joita en ole käsitellyt? Johtuuko pelko epäonnistuneista suhteista? Näitä kysymyksiä vain tupsahtelee kun edes kuulen näistä asioista tai ajattelen niitä. Tuntuu että tämä aihe tupsahtelee kaikkialta, vaikka tavallaan se ei ole mitenkään läsnä elämässäni tällä hetkellä.
Välillä tuntuu että olen suhteissa jakanut paljon tietoa itsestäni, heittäytymättä niihin täysin. Olenko tiedostamattani suojellut itseäni? Sisälläni velloo yksinäisyyden tunne jota on vaikea kuvailla. On pelottavaa jakaa itsestään jos kuitenkin jää tyhjän päälle. Tavallaan on helpompaa pysyä omalla ¨saarellaan¨, omassa yksinäisyydessään.
Tavallaan pelkään ihmissuhteita. Esitän ettei asia olisi niin, kiellän nämä pelot. Tungen ikävät tunteet syrjään. Vaikka todellisuudessa mitään ei voi itseltään piilottaa. Kaikki tulee jossain kohtaan vastaan. Kaikki pelot on kohdattava, jotta voi saavuttaa unelmiaan. Pelko vetää puoleensa pelkoa ja ilo taas iloa. Mitä minä haluan vetää puoleeni? Rakkaudessa en ainakaan pelkoa.
Miten hypätä tuntemattomaan ja antautua toisen ihmisen armoille? Miten uskoa siihen että toinen pysyy siinä? Miten voi olla valmis rakkaudelle ja olla valmis ottamaan sitä vastaan?
Vain täydestä kupista voi antaa muille. Jos itsessä ei ole rakkautta, ei sitä voi myöskään jakaa. Ensin tulee pyyteettömästi rakastaa itseään, vasta sitten voi rakastaa muita samalla mitalla. Kaikki lähtee aina itsestä. Rakastanko itseäni juuri tällaisena? Rakastan minä. Minun tulee vain olla armollinen itselleni tässäkin asiassa. Minun tulee antaa itselleni lupa rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Rakastan ja olen valmis ottamaan rakkautta vastaan. Tätä minä alan itselleni hokemaan, niin kauan että se tulee itsestään. Asiat järjestyvät aina, ihan aina, ei niin kuin niitä suunnittelee vaan ihmeiden kautta. Ihmeille tulee antaa tilaa, kuin myös itse elämälle. Kaikkea ei voi suunnitella etukätee, vaan pitää antaa asioille tilaa järjestyä.
Ennen kuin rakkaus tupsahtaa elämääni ihmeiden kautta aion elää täysillä hetkessä. Nauttia jokaisesta hetkestä sellaisena kuin se tulee. Annan tilaa ihmeille.
Iloa ja valoa päivääsi <3 Ja ihanaa vappua!
Rakkaudella
Wilma