Kiitä itseäsi

Olen usein kirjoittanut kiitollisuudesta ja sen voimaannuttavista ominaisuuksista. Katsoessani kuvaa viime viikonlopulta tein kuitenkin oudon huomion asiaan liittyen –  en koskaan kiitä itsenäni. Kiittäessä kiitän aina jotain mikä on ulkopuolella, on se sitten jokin tapahtuma tai jotain mitä joku muu on tehnyt. Miksi en koskaan kiitä itseäni?

IMG_20180122_181327_252.jpg

Kuvasta minua katsoi aikuinen nainen, jolla on visio ja joka on saavuttanut elämässään, vaikka mitä. Miksi en siis kiitä itseäni? Miksi en useammin kerro itselleni miten ylpeä olen itsestäni ja saavutuksistani? Kiitos ja kehut lämmittävät aina mieltä ja niistä saa voimaa, miksi en siis voimaannuttaisi itse itsenä?

 

Välillä tuntuu, että aika menee niin nopeasti ja tuntuu, että saavutukset jäävät unholaan siinä matkan varrella. Tuntuu jopa siltä, että hetken harjoiteltu onnistumisien juhliminen on jäänyt arjen alle. Ajan tulisi kullata muistot, miksi siis tuntuu niin vaikealta kullata omia onnistumisia ja kiittää niistä itseään? Eikö olisi hienoa listata omat onnistumiset ja hetken juhlia niitä onhan niiden eteen tehnyt valtavasti töitä? Miksi me olemme niin nöyriä? Vai olenko ainoa, joka on unohtanut kiittää itseään?

 

Minusta on ihanaa kiittää ja kehua muita, ja se tulee minulta luonnostaan. Voisiko kiitos ja itsestäni ylpeänä oleminen edesauttaa rohkeus projektissani? Otan haasteen muistaa itseäni enemmän. Lupaan päivän päätteeksi kiittää itseäni vähintään kolmesta asiasta. Aion myös listata asiat joista voin olla ylpeä. Lupaan itselleni, että nautin enemmän pienistäkin onnistumisista ja muistan muiden lisäksi olla myös itsestäni ylpeä.

 

Valoa ja iloa päivääsi <3

 

Rakkaudella

Wilma

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään