Kun opin hymyilemään

Muuttaessani Helsinkiin tunsin täältä vain muutaman ihmisen. Täällä on kuitenkin ollut todella helppo tutustua ihmisiin, sillä kaikki ovat avoimempia, ulospäinsuuntautuneempia ja iloisempia kuin monessa muussa paikassa. Ihmiset hymyilevät kadulla toisilleen. Eräs nuorimies pelasti kerran päiväni kun hän katsoi minuun ja hymyili. Siitä tuli niin hyvä fiilis, että päätin kokeilla samaa vastaantulijoille ja reaktiot olivat mahtavia. Niin pieni ele ja niin suuri vaikutus.

 

Emme kuitenkaan tiedä mitä ihmisten hymyn tai surun taustalla on. Minua ihmiset usein kuvaavat sosiaaliseksi ja iloiseksi. Tavallaan olen molempia, mutta koulukiusaamistaustani vuoksi olen aina kokenut painetta tutustua uusiin ihmisiin. Kiusaaminen oli pahimmillaan yläasteella, kun tytöt kehottivat minua tekemään itsemurhan, jotta maailma olisi parempi paikka. Kukaan ei kuulemma kaipaisi minua. Vaikka en uskonut heitä, jättivät nuo vuodet kuitenkin ikuiset arvet sisimpääni.

 

Kiusaamisen pohjalta loin itselleni suojakuoren, joka oli aina iloinen ja hymyili koko ajan. En halunnut että kukaan joutuisi kokemaan samoja tunteita mitä olin kiusaamisen vuoksi kokenut. Halusin saada ihmiset onnellisiksi. Jotenkin ajattelin, että ihmiset huolisivat minut mukaan porukkaan, jos saisin heidät iloisiksi. En edes tajunnut, miten kovasti yritin miellyttää muita. Olin myös jotenkin niin syvällä kuoressani, etten huomannut että moni oikeasti tykkäsi minusta juuri sellaisena kuin olin, ilman mitään kuorta. Pitkään luulin, että tuo kuori on yhtä kuin persoonani.

 

Onneksi olen saanut elämääni paljon ihania ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua ymmärtämään että kelpaan juuri tällaisena. Heidän avullaan olen päässyt eroon kuorestani ja siitä hymystä joka oli harjoiteltu tapa. Myönnän kyllä, että vieläkin minua jännittää uudet tilanteet joissa on vain naisia. Mietin tykkäävätköhän he minusta ja hyväksytäänkö minut porukkaan… Joka kerta jännitän kuitenkin vähemmän, sillä olen oppinut rakastamaan itseäni ja olemaan armollinen itselleni.

 

Hymyni ei enää ole tapa, vaan se kumpuaa suoraan sydämestä. Tiedän, että voin olla ihan mitä vain ja kehittyä joka hetki. Oikeat ihmiset kyllä pysyvät mukana elämässäni. Haluan vieläkin tehdä ihmiset onnelliseksi, mutta en enää minkään kuoren avulla, vaan vilpittömien hyvien tekojen kautta. Vilpittömyys on mielestäni avain auttamiseen ja positiivisuuden levittämiseen. Kun asiat tulevat suoraan sydämestä, ilman yrittämistä, on niiden voima paljon suurempi. Pyyteetön apu, jolloin ei odota mitään vastineeksi, saa aikaan kaikista suurimman hyvän olon . Hymyillessäni eräälle vanhalle miehelle, jolla oli vaikeuksia liikkua ja koko hänen olemuksensa alkoi säteillä. Siitä tuli vain niin hyvä fiilis.

 

Ps. Pieni hymy saattaa pelastaa jonkun päivän, joten hymyile aina kun siltä tuntuu :)

 

Valoa ja iloa päivääsi <3

 

-Wilma-