Näin selätin negatiivisuus kierteen

Juttelin ystäväni kanssa puhelimessa ja puhelun lopuksi totesin miten ihanaa oli kuulla että jollain muullakin on ollut samoja fiiliksiä lähiaikoina kun itsellä. Tuntui mahtavalta saada vertaistukea. Totesin puhelun lopussa että ehkä en olekaan hullu, tai ainot jolle on käynyt tällaisia asioita.  

 

Välillä asiat saavat todella vääriä mittasuhteita kun pyörittelemme niitä oman päämme sisällä. Usein asioihin löytyy ratkaisu kun niistä uskaltaa puhua. Puhumalla asioista saamme niihin uusia näkökulmia, ja usein toisilla on ratkaisu vallitsevaan haasteeseen jo entuudestaan. Silti usein sortuu siihen että kääntelee, vääntelee ja paisuttelee asioita omassa päässään.

 

Itse olen lähiaikoina paisutellut negatiivisuutta, joka iski minuun. Huomasin valittavani ihan pienistäkin asioista ja tuntui että kaikki ärsytti. Negatiivisuuden vallassa iski myös kritiikki itseä kohtaan. Peilikuva ei miellyttäny ja kaikesta soimasi itseään. Olo meni kaikin puolin ankeaksi ja tuntui ettei mikään innosta. Öisin vaivasivat painajaiset ja päivisin kaikki tuntui vastoinkäymisiltä.

 

Olin joutunut negatiivisuuden kierteeseen, jonka pyörittely päässäni oli saanut sen paisumaan todellista suuremmaksi ongelmaksi. Olisinpa heti oivaltanut soittaa ystävälleni.. Noh koska yritin ratkoa tilannetta itse päädyin kokeilemaan positiivisuushaastetta yhden päivän ajan. Tuon päivän aikana en saanut valittaa mielessäni, enkä varsinkaan ääneen. Päivän aikana koin hupaisia tilanteita kun väkisin väänsin lauseet ja asiat positiivisiksi.

 

Päivän päätteeksi huomasin koko kroppani rentoutuneen ja päivän sujuneen todella hyvin. Illalla oli voittajafiilis, ja poskia särki kun olin nauranut ja hymyillyt niin paljon. Haastetta seuraavana päivänä kaikki tuntui taas normaalimmalta ja tunnistin miten positiivinen asenteeni alkoi palautua. Päivän kestäneellä positiivisuushaasteella oli odotettua suuremmat vaikutukset, jopa niskakipu katosi.

 

Yleensä kaikkeen on ratkaisu, usein se löytyy meidän sisältä, mutta toisinaan tarvitsee ulkopuolisten apua jotta pääsee takaisin raiteilleen. Itse aion jatkossa nopeammin jakaa hullunkurisilta tuntuvia asioita vaikka niiden jakaminen hetken hävettäisi, sillä yleensä löytyy aina joku joka on käynyt saman asian läpi. On helpompi olla armollinen itselleen kun huomaa ettei ole ainoa joka on kokenut jotain tai toimii tietyllä tavalla.

 

Negatiivisuus kierteessä oli ihana huomata miten toiset yrittivät piristää minua. Sain haleja ja työkaverini haki yllärinä kauramaitoa minulle kun olin kertonut miten kauramaito kahvissa saa arjen tuntumaan luksukselta. Pienillä teoilla on yleensä suuri merkitys. Tuetaan toisiamme ja jaetaan kokemuksia, jotta toisten on helpompi ymmärtää omiaan.

 

Valoa ja iloa päivääsi <3

 

Rakkaudella

Wilma

 

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Höpsöä

Omat piilevät ominaisuudet

Olen lähiaikoina törmännyt usein siihen miten tärkeää on toimia itselleen rehellisesti. Sen mitä sisimmässämme olemme, ja miten se näkyy muulle maailmalle tulisi olla linjassa keskenään. Aina näin ei kuitenkaan ole, ja yrittämällä olla jotain mitä todellisuudessa emme ole aiheuttaa hukassa olevan tunteen. Mitä vahvemmin antaa sisimmän olemuksen näkyä ja heijastua kaikkeen tekemiseen, sitä enemmän on sellainen olo että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

 

Voimme saavuttaa mitä vain, mutta vain olemalla rehellisiä siitä mitä todella haluamme ja tarvitsemme. Mitä paremmin hyväksyy kaikki ominaisuutensa ja on sinut niiden kanssa, sitä helpompi on tehdä itsensä näköisiä päätöksiä. On myös helpompi toimia omien rajojensa sisällä kun tiedostaa ja hyväksyy ne.

 

Aloitimme sukelluskurssin ja siellä tärkeimpiä ohjeita on se että toimii aina omien rajojensa ja taitojensa puitteissa. Mikäli tekee asioita jotka eivät tunnu hyviltä voi aiheuttaa suuria vaaratilanteita. Vedessä tunnistaa omat rajansa välittömästi, keho luo selkeät rajat ja vain niitä kunnioittamalla saa positiivisia kokemuksia ja kehittyy omaan tahtiinsa.  

 

Kunnioittamalla rajojani ja myöntämällä ne itselleni sain kokea kehittymistä veden alla. Mikäli yritin keulia ja mennä liian nopeasti alas, kertoi paine korvissani että pitää hidastaa. Meillä kaikilla on oma polkumme ja opimme asioita eri tahtiin. Kukaan ei voi määrittää mikä on oikea tai paras tahti, sillä meille kaikille sopii eri tahti. Sisimpämme kertoo arjessa yhtä selkeästi menemmekö oikeaan tahtiin, mutta pinnalla on paljon helpompi jättää nuo merkit huomioimatta.

 

Olen onnellisimmillani kun saan olla oma itseni ja toteuttaa itseäni itselleni tärkeiden asioiden parissa. Todellisuudessa se kuinka hyvä niissä olen ei ole oleellista, vaan se minkä tunteen niiden toteuttaminen saa minussa aikaan. Tärkeintä on toteuttaa itseään ja antaa tulosten tulla sivutuotteena.

 

Kun mietin ihmisiä joita ihailen, yhdistää heitä kaikkia yksi asia, he tekevät kaiken täydellä sydämellä ja juuri niinkuin itse parhaaksi kokevat. Nämä oman elämänsä sankarit eivät lupia kysele tai mieti voiko näin tehdä, vaan he toimivat niin kuin heidän sisimmässään parhaalta tuntuu. Jokainen ihailemani ihminen on aloittanut nollasta ja raivannut omalla työllään tiensä huipulle. He eivät olisi huipulla jos olisivat kumarelleet muille, tai myötäilleet muiden mielipiteitä.

 

Meissä kaikissa on jo ne asiat mitä muissa ihailemme, välillä ne ominaisuudet tulee vain valjastaa täyteen voimaansa. Minullakin on siis kyky toimia sisimpääni kuunnellen ja omia visioitani toteuttaen. Sinussakin on jo kaikki mitä muissa ihailet, muista se 🙂

 

Valoa ja iloa päivääsi <3

 

Rakkaudella

Wilma

 

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä