Elämässäni on tapahtunut valtavasti positiivisia asioita ja minun on hetkittäin vaikea ymmärtää kaikkea tapahtunutta. Onnea tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista. Jokaisesta hetkestä tulisi osata nauttia täysillä, ettei mikään mene ohi. Osa hetkistä talentuu videoille ja kuviin. Silti yksikään kuva ei voi korvata käsillä ollutta hetkeä.

Haluaisin taltioida jokaisen hetken muistoihin ja kuviin, sillä en haluaisi unohtaa hetkeäkään. Jokaisen kuvan otto vie minut kuitenkin aina pois tästä hetkestä. Nykyään kaikki tulisi myös jakaa someen kaikkien nähtäville. Tulisi ylläpitää omaa some profiiliaan, tavallaan olla koko ajan saatavilla. Silti haluaisi olla vain läsnä, nauttia ja ottaa kaiken ilon irti.

Tavallaan nautin siitä, että saan jakaa asioita, silti välillä se tuntuu jopa stressaavalta. Olenko ollut liian ahkera? Olenko ollut liian pitkään hiljaiselossa? Lukeeko kukaan blogiani? Junnaavatko aiheet paikallaan? Kun näitä pohtii tulee sellainen olo että stressaa ihan hölmöistä asioista. Olen jokaisen some-kanavan ottanut käyttöön ilosta, en ylimääräisen stressin tai näyttämisen halun vuoksi.

Blogini aloitin halusta kirjoittaa, nyt huomaan alati miettiväni onko tämä riittävän hyvä. Miksi stressaan näitä hölmöyksiä onnellisuuden keskellä. Miksen osaa vain nauttia onnesta ja tehdä somea rennosti nautiskellen? Selkeästi vaadin itseltäni kaikessa aika paljon. Vaikka haluaisin tehdä vähän sinne päin, niin luonteeni ei vain pysty siihen.

Haluaisin onnistua kaikessa mitä teen. Onnistuessani mietin mitä ihmiset nyt ajattelevat, eikai kukaan vaan ole kateellinen tai vihainen. Aika hullunkurista, että onnistumiset ja onni aiheuttavat stressiä. Välillä sitä jopa miettii että ne ajanjaksot elämästä kun asiat eivät ole sujuneet ovat olleet helpompia, sillä ei ole ollut vaaraa että kukaan kokisi minua uhkana.

En tiedä mitään hirveämpää kuin se että joku olisi kateellinen, ja sen vuoksi ilkeä. En halua aiheuttaa kenellekään pahaa mieltä. Välillä kuitenkin mietin saanko näyttää onneni muille. Saanko hehkuttaa maailman huikeinta poikaystävääni ja unelmien duunia. Saanko jakaa onnistumisia ja kertoa ääneen että asiat sujuvat hyvin.

Minusta on hienoa kun muut iloitsevat onnistumistaan ja näyttävät aidon ilon kautta sen miten hyvin heillä menee. Itsekin ilakoin usein hetkessä, mutta jälkeenpäin mietin saako niin tehdä. Miksei saisi? Miksi onni pitäisi piilottaa? Elämä on vuoristorataa ja välillä menee paremmin ja välillä huonommin. Miksei siis voisi ottaa jokaisen hetken vastaan sellaisena kuin se tulee.

Jos tarkoitusperäni ovat puhtaat, niin enkö silloin toimi ihan oikein? Jos sisimmässäni olen super onnellinen niin enkö voi sen näyttää ja jakaa. Maailma kaipaa iloa, ja muutos lähtee jokaisesta meistä. Minun tulee siis varmaan opetella eroon tästä hölmöstä stressistä ja antaa iloni loistaa ja valaista tätä maailmaa.

Valoa ja iloa päivääsi <3

Rakkaudella

Wilma