Kevät saa kaiken puhkeamaan kukkaan. Ihmiset hymyilevät ja kahviloiden eteen ilmestyy terasseja. Kaupunki alkaa heräämään talviunesta. Itse olen täynnä virtaa ja tuntuu että jaksaisin painaa aamusta iltaan. Tässä hetkessä kaikki on niin hyvin. Elämä on ihanaa.

Viime viikot ovat menneet niin lujaa, että on hyvä pysähtyä blogin ääreen hetkeksi. Mitäs kaikkea onkaan tapahtunut ja mitä olenkaan oivaltanut. Päässäni on pyörinyt paljon ideoita, mutta tässä hetkessä mielessäni on vain suunnaton onni ja ilo elämää kohtaan.

Luin Tara Langen Tikapuut rakkauteen kirjan ja se oli aivan loistava. Voisin sanoa että paras kirja jonka olen koskaan lukenut. Se kiteytti hyvin ajatuksiani ja sai oivaltamaan paljon uutta. Kirja oli täynnä energiaa! Oli ihana huomata miten joku oli osannut pukea sanoiksi ajatuksiani. Ajatuksia tunteista ja elämän kulusta. Siitä miten kaikella on tarkoitus ja miten suuri merkitys tunteillamme on.

Kirja sai pohtimaan omaa suhdetta tunteisiini, sitä miten olen aina vältellyt negatiivisia tunteita. Lukiessani tajusin että vasta tänä vuonna olen kunnolla oppinut kokemaan tunteiden koko kirjoa. Olen oppinut tuntemaan vihaa ilman hirveää syyllisyyttä. Surukin on saanut olla mukana tietyissä hetkissä. Tajusin, että juuri kaikkien tunteiden kokeminen ja salliminen on saanut oman elämäni puhkeamaan kukkaan.

Ilman öitä ei näkisi tähtiä ja ilman myrskyjä ei välttämättä osaisi arvostaa aurinkoisia päiviä. Kaikkia eri säätiloja tarvitaan, jotta luonto voi elää ja kukkia. Ihmisetkin tarvitsevat kaikkia tunteita, jotta he voivat kukoistaa. Patoutuneet tunteet saavat koko olon tukkoiseksi. Tunteiden myötä oloni on ollut keveämpi. Toki vieläkin koen hieman syyllisyyttä vihan tunteesta, ja mietin sen tarpeellisuutta.

Kirjassa tuotiin hyvin esille se miten olemme toistemme peilejä. Näemme toisissa omat hyvät puolemme ja puutteemme. Ellei meissä olisi jotain tunnetta emme näkisi sitä muissa. Kenenkään tunteet eivät voi tarttua meihin, ellei meissä ole niille tarttumapintaa. Toiset ihmiset eivät hermostu mistään, voisi kuvitella että he ovat käsitelleen negatiiviset tunteensa hyvin.

Itse huomaan että vihaiset ihmiset kolahtavat minuun eniten. He ärsyttävät minua suunnattomasti ja saavat pienen känkkäränkän esille. Minulle iskee suuri turhautuminen tästä. Miksi minua kiukuttaa muiden kiukku.. No ehkä siksi etten ole koskaan kunnolla osoittanut kiukkua tai käsitellyt sitä. En kuitenkaan itse halua siirtää ikäviä tunteita muihin, sillä minusta se on lapsellista. Olemme aikuisina vastuussa omista tunteistamme eikä meillä ole oikeutta saastuttaa toisia ikävillä tunteilla.

Joku varmasti kokee positiivisuuteni myrkkynä, jollei itse osaa iloita. Uskon silti että iloa ei koskaan voi olla liikaa. Ehkä osa ilostani tarttuu muihin ja saa ilon siemenen versoamaan heissä. Ainakin kovin toivon niin. Toinen tunne mitä saisi levittää kaikkialle on rakkaus. Kaikkea ihanaa saa jakaa mielin määrin, mutta eikö negatiiviset tunteet voisi käsitellä fiksummin kuin tartuttamalla niitä muihin?

Pelkkä ajatus kiukkuisista ihmisistä saa minut ärsyyntymään… Mutta sitä se tunteiden opettelu kai on, tunteita tulee ja menee. Niiden kanssa tulee vain oppia elämään. Olen kiitollinen jokaisesta tunteesta ja kyvystä tuntea niitä. Ilman tunteita olisi tyhjä, tunteiden avulla taas olen kokonaisempi. Mitä paremmin opin käsittelemään kaiken kirjavia tunteita, sitä eheämpi olen.

Tästä tunteiden opettelusta saan kiittää erästä henkilöä, joka puski minua epämukavuusalueelleni, ja sai ymmärtämään kaikkien tunteiden merkityksen. Enää en patoa tunteitani vaan käsittelen ne sitä mukaan kun niitä tulee. Eniten opin negatiivista tunteista ja niiden käsittely on loppuviimeksi aika hauskaa puuhaa.

Riemunkirjavaa kevättä!

Rakkaudella

Wilma