Asenne ratkaisee, aina

Puuro räjähtää mikroon, kahvi kaatuu, huono hiuspäivä… Tiedätte varmaan ne aamut kun mikään ei mene nappiin. Tuntuisi helpolta viedä se olotila mukaan kaikkialle. Laitan kuitenkin musiikin soimaan ja hengittelen syvään raikasta pakkasilmaa, päätän että loppupäivästä tulee parempi. Välillä maanantaiolotila jatkuu ja kahvit kaatuvat vielä töissäkin. Ratkaisevaa on kuitenkin se, etten anna asian häiritä, keskityn niihin pieniin onnistumisiin. Yritän löytää päivästä jotain hyvää mistä olla kiitollinen.

 

Asenne on vähän kuin lihas, sitä voi treenata ja se vahvistuu. Toisilla on luonnostaan parempi peruskunto ja helpompi päästä tikkiin kuin toisilla, mutta kaikilla on mahdollisuus saada lihaksikas kroppa. Sama pätee positiiviseen asenteeseen, sitä voi treenata. Itse aloitin asennetreenin jo yläasteella ja olen harjoitellut siitä asti lähes päivittäin, tulokset ovat siis jo näkyviä. Helppoa se ei toki ole ollut, mutta erittäin antoisaa. Maailma näyttää paljon kirkkaammalta kun sitä katsoo positiivisuuslasien läpi.

 

Edessä ei koskaan ole estettä mistä ei pääsisi yli, hyvällä asenteella kaikesta löytää hyviä puolia. Kaikki on kiinni siitä miten asioita katsoo ja miten niihin suhtautuu. Positiivinen asenne ei tarkoita sitä että aina olisi hymyssä suin, mutta hyvin treenatulla asenteella maanantaifiiliksestä palautuu nopeammin ilon puolelle ja asioille on helpompi nauraa. Parasta on kun osaa nauraa omille mokilleen ja ottaa niistä opiksi. Kaiken ei tarvitse aina olla vakavaa ja työlästä, vaan elämästä kuuluu ja saa nauttia.

 

Eräs rouva totesi asenteestani, että hypi ilosta niin kauan kuin siltä tuntuu. Maailmassa on ihan tarpeeksi kyynisiä ihmisiä, ja iloa ei ole koskaan liikaa. Sisäisen lapsen on hyvä antaa elää ja sitä on hyvä välillä herätellä. Lasten seurassa on kaikista helpointa päästää sisäinen lapsi valloilleen. Minusta on ihan huikeaa hyppiä kummipojan kanssa lätäköissä ja pelleillä niin että on vedet silmissä nauramisesta.

 

Asenne treenissä alkuun pääsee helpoiten sillä, että kiinnittää huomiota siihen miten puhuu itselleen. Puhuisitko kaverillesi kuten puhut itsellesi? Itselleen puhuu kaikista eniten, joten sillä on suuri vaikutus siihen millainen fiilis itsellä on ja miten suhtautuu asioihin. Neutraali sävy on jo paljon parempi kuin mollaaminen. Kannattaa lähteä liikkeelle pienistä muutoksista ja vahvistaa asennettaan pikkuhiljaa. Sisäinenmuutos alkaa ajan myötä heijastua ulospäin ja maailma alkaa näyttää paljon positiivisemmalta.

 

 

Valoa ja iloa päivääsi! <3

 

Rakkaudella

Wilma

Suhteet Oma elämä Mieli

Ystävyyden voima

Olin menossa juhliin ja  isäni oli järjestänyt minulle yllätyksenä meikkauksen ja kampauksen ystävänsä toimesta. Astuin täysin vieraaseen asuntoon, minua jännitti. Minua odotti raskaana oleva säteilevä nainen, jonka kanssa kaikki tuntui niin luonnolliselta ensimmäisestä halauksesta alkaen. Ihan kuin olisin tullut kotiin. Kuin olisimme tunteneet tämän naisen kanssa aina. Meikkauksen aikana mietin, tulisipa meistä tulisi ystäviä.

Tapasin naisen kuitenkin uudelleen isäni kautta. Pikku hiljaa tutustuimme ja meistä tulikin ystäviä, sydänystäviä. Olin niin onnellinen ja kiitollinen. Ystäväni sai maailman ihanimman vauvan ja sain kunnian olla tuon pienen ihmeen kummitäti. Olen saanut seurata minimiehen kasvua ja jokainen hetki on niin huikea. On niin mahtavaa saada seurata pienen ihmisen kasvua ja kehitystä.

Ystävyytemme on kokenut monen monta. Kerran annoin erään miehen tulla väliimme ja kuvittelin jo menettäneeni ystäväni. Vaati minulta suurta kasvua oppia kertomaan tunteistani ja selvittämään välimme. Todellinen ystävyys ei kuitenkaan koskaan katoa mihinkään. Välissä voi olla vaikka kuin paljon kilometrejä ja mutkia, mutta jos jonkun on tarkoitus pysyä elämässäsi niin kaikki kyllä aina järjestyy. Saimme välimme kuntoon ja ystävyytemme vain syveni.

Hänen kanssaan voin jakaa kaiken. Jaamme ilot ja surut. Toisen onnistumiset ja ilo tuntuu omalta onnelta. Voimme tehdä kaikkea yhdessä ja mitä paremmin tunnemme toistemme viat ja parhaat puolet, sitä enemmän toisiamme rakastamme. Kasvamme ja kehitymme yhdessä. Hyvä ystävyys saa kukoistamaan ja saa kasvamaan parhaaksi mahdolliseksi versioksi itsestään. Meillä on niin monia huikeita muistoja ja niin monta huikeaa hetkeä vielä edessä.

Olen niin kiitollinen kaikista ihanista ihmisistä ympärilläni, jotka ovat tukeneet kasvuani ja kehitystäni. He tukevat minua unelmissani ja tsemppaavat mitä huikeampiin suorituksiin. Heidän seurassaan tiedän että voin olla ihan mitä vain. Heidän seurassaan uskon, että mikä vain on mahdollista. Yhdessä pystymme ihan mihin vain. Sellaista on myös todellinen pyyteetön rakkaus, se ei vaadi sinulta mitään, mutta antaa sitäkin enemmän.

Mitä paremmin tuntee itsensä sitä enemmän vetää puoleensa itsensä kaltaisia ihmisiä. Ilman tosi ystäviä elämä olisi todella yksinäistä. Olisi hirveää, jollei olisi mahtavia ihmisiä joiden kanssa kokea ja jakaa kaikki. Jaettuna kaikki on moninkertaista. Parhaat ihmiset tulevat yleensä yllättäen ja ihmeiden kautta. Heihin törmää mitä ihmeellisemmissä paikoissa.

On tärkeää muistaa kertoa rakkaille, kuinka paljon he merkitsevät ja kuinka tärkeitä he ovat. Ikinä ei tiedä mitä huominen tuo, joten kertokaa läheisillenne että rakastatte heitä. Minä pyrin kertomaan mahdollisimman usein miten huikeita ja rakkaita he ovat. Silti tuntuu, ettei aina musta tarpeeksi kiittää ja kehua.

Tämä kirjoitus on teille kaikille rakkaille ystävilleni. Ilman teitä en olisi minä. Ilman teitä en olisi saavuttanut kaikkea tätä. Kiitos kun olette tukeneet minua ja rohkaisseet minua toteuttamaan kaikkia unelmiani. Olette todella rakkaita ja tärkeitä. Olen niin kiitollinen teistä ja niin valtavan ylpeä teistä <3

 

 

Valoa ja iloa päivääsi! <3

 

Rakkaudella

Wilma

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli