Kun opin hymyilemään

Muuttaessani Helsinkiin tunsin täältä vain muutaman ihmisen. Täällä on kuitenkin ollut todella helppo tutustua ihmisiin, sillä kaikki ovat avoimempia, ulospäinsuuntautuneempia ja iloisempia kuin monessa muussa paikassa. Ihmiset hymyilevät kadulla toisilleen. Eräs nuorimies pelasti kerran päiväni kun hän katsoi minuun ja hymyili. Siitä tuli niin hyvä fiilis, että päätin kokeilla samaa vastaantulijoille ja reaktiot olivat mahtavia. Niin pieni ele ja niin suuri vaikutus.

 

Emme kuitenkaan tiedä mitä ihmisten hymyn tai surun taustalla on. Minua ihmiset usein kuvaavat sosiaaliseksi ja iloiseksi. Tavallaan olen molempia, mutta koulukiusaamistaustani vuoksi olen aina kokenut painetta tutustua uusiin ihmisiin. Kiusaaminen oli pahimmillaan yläasteella, kun tytöt kehottivat minua tekemään itsemurhan, jotta maailma olisi parempi paikka. Kukaan ei kuulemma kaipaisi minua. Vaikka en uskonut heitä, jättivät nuo vuodet kuitenkin ikuiset arvet sisimpääni.

 

Kiusaamisen pohjalta loin itselleni suojakuoren, joka oli aina iloinen ja hymyili koko ajan. En halunnut että kukaan joutuisi kokemaan samoja tunteita mitä olin kiusaamisen vuoksi kokenut. Halusin saada ihmiset onnellisiksi. Jotenkin ajattelin, että ihmiset huolisivat minut mukaan porukkaan, jos saisin heidät iloisiksi. En edes tajunnut, miten kovasti yritin miellyttää muita. Olin myös jotenkin niin syvällä kuoressani, etten huomannut että moni oikeasti tykkäsi minusta juuri sellaisena kuin olin, ilman mitään kuorta. Pitkään luulin, että tuo kuori on yhtä kuin persoonani.

 

Onneksi olen saanut elämääni paljon ihania ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua ymmärtämään että kelpaan juuri tällaisena. Heidän avullaan olen päässyt eroon kuorestani ja siitä hymystä joka oli harjoiteltu tapa. Myönnän kyllä, että vieläkin minua jännittää uudet tilanteet joissa on vain naisia. Mietin tykkäävätköhän he minusta ja hyväksytäänkö minut porukkaan… Joka kerta jännitän kuitenkin vähemmän, sillä olen oppinut rakastamaan itseäni ja olemaan armollinen itselleni.

 

Hymyni ei enää ole tapa, vaan se kumpuaa suoraan sydämestä. Tiedän, että voin olla ihan mitä vain ja kehittyä joka hetki. Oikeat ihmiset kyllä pysyvät mukana elämässäni. Haluan vieläkin tehdä ihmiset onnelliseksi, mutta en enää minkään kuoren avulla, vaan vilpittömien hyvien tekojen kautta. Vilpittömyys on mielestäni avain auttamiseen ja positiivisuuden levittämiseen. Kun asiat tulevat suoraan sydämestä, ilman yrittämistä, on niiden voima paljon suurempi. Pyyteetön apu, jolloin ei odota mitään vastineeksi, saa aikaan kaikista suurimman hyvän olon . Hymyillessäni eräälle vanhalle miehelle, jolla oli vaikeuksia liikkua ja koko hänen olemuksensa alkoi säteillä. Siitä tuli vain niin hyvä fiilis.

 

Ps. Pieni hymy saattaa pelastaa jonkun päivän, joten hymyile aina kun siltä tuntuu 🙂

 

img_5107_2_0.jpg

Valoa ja iloa päivääsi <3

 

-Wilma-

Suhteet Oma elämä Rakkaus Syvällistä

Sinä pystyt siihen

Ystäväni ehdotti ensimmäisen postaukseni jälkeen, että voisin kertoa siitä miten muutin Helsinkiin. Se tarina on hänestä niin hyvä esimerkki siitä, miten luodaan unelmia todeksi. Tuo muutto on ollut minulle yksi isoimmista muutoksista, jonka olen itse toteuttanut. Matkaan mahtui paljon, ja ilman ystävien rakkautta ja tsemppiä en varmaan olisi uskaltanut hypätä tuntemattomaan. Samalla kaavalla olen tuon jälkeen toteuttanut monia unelmia.

¨Jotta unelmat ja haaveet voisivat toteutua, meidän tulee uskoa niihin. Tämä tarkoittaa, että meidän tulee suhtautua niihin vakavasti. Silloin alamme tehdä elämässämmme valintoja, jotka vievät meitä koden unelmiamme.¨ (Tommy Hellsten: Luota, aavista. Kirjapaja, Helsinki, 2015. Sivu 12.)

Minulle monta vuotta suurin unelma oli, että haluaisin joskus muuttaa Helsinkiin. Se alkoi pienestä äänestä ja vahvistui koko ajan. Sitten se muuttui unelmaksi ja siitä tavoitteeksi. Puhuin muutosta, näin unta siitä.. Mitä sitä nyt yleensä unelmilla tehdäänkään. MUTTA minua pelotti, mitä jos en saa asuntoa, entä jos en saa kavereita, entä työt, entä kaverit… Asuin siis niinkin kaukana kuin Turussa aiemmin.. (Välillä kyllä tuntuu että turkulaisilla on pidempi matka tänne kun minulla sinne..)

Monen unelmat kosahtavat tuohon mystiseen vastarintaan, pelkoon, mutta eivät minun. Aloin katsella asuntoja, ihan vain kesäksi. Sitten olinkin jo näytössä, ja oho minulla oli pieni vuokra yksiö 22m2, koti. Olin vannonut, etten enää koskaan muuta yksiöön ja ainakaan en alla 30m2.. Noh rakkaus Helsinkiin muutti niitä kriteerejä, hieman. Jälkikäteen olen oppinut, sen kuuluisan kantapään kautta, että ikinä ei saa sanoa ei ikinä.

Kesä meni ja asunto pysyi. Työt, toinen asunto ja ystävät olivat edelleen Turussa. Mentorin kautta tarjoutui työmahdollisuus ja sinne minä sitten päädyinkin, muutaman mutkan kautta. Ystävät jäivät Turkuun, mutta juna kulkee. Olin saanut unelmani todeksi, en niinkuin olin suunnitellut, mutta silti. Eihän elämässä mikään yleensäkään mene suunnitelmien mukaan. Varsinkin suuria unelmia toteuttaessa kannattaa varautua muutamaan mutkaan, kuoppaan ja yllätyksiin matkan varrella.

Luin taannoin vanhoja päiväkirjamerkintöjäni, ja kaikki unelmat mitä olen sinne kirjannut olen saavuttanut. Yleensä aikaa on mennyt vain 3-6 kk, vaikka välillä sekin on tuntunut ikuisuudelta. Aina matka kohti unelmia on vaatinut töitä, epäilyjä, pelkoa, rohkeutta ja lopussa hypyn tuntemattomaan. Aina olen jaksanut uskoa, että kyllä kaikki järjestyy. Aina kaikki on järjestynyt, ihan aina. Pitää vain luottaa, niinäkin hetkinä kun kaikki horjuu ja tuntuisi helpommalta luovuttaa. Toteutunut unelma on kuitenkin aina PALJON PALJON suurempi palkinto, kuin mikään mitä pelkoa kuuntelemalla saisi.

Välillä omat unelmat tuovat elämään myös asioita, joita ei ollenkaan ole suunnitellut. Ulkopuolisen silmin ne saattavat vaikuttaa haasteilta tai virheiltä, itse näen ne kuitenkin mahdollisuuksina oppia. Suurimmat töyssyt matkalla ovat yleensä suurimpia opettajia, ja jotta olisin minä olen tarvinnut jokaisen töyssyn joka on matkalleni osunut. Kaikista nousuista ja laskuista olen erittäin kiitollinen. Varsinkin niistä suurimmista kuopista, joista on ollut vaikein päästä ylös. Mutta kuten eräs ihana juuri kirjoitti ig kuvansa alle, on niiden vaikeuksien jälkeen kauneimmat maisemat.

Uskaltakaa toteuttaa unelmianne, uskokaa, luottakaa ja hypätkää. Minä uskon juuri sinuun. Sinä pystyt siihen ja olen todella ylpeä sinusta.

 

 

Valoa ja iloa päivääsi <3

 

-Wilma-

 

Suhteet Oma elämä Mieli Suosittelen