Kiitollisuus voimavarana

Olen ollut häkeltynyt ja todella kiitollinen kaikesta positiivisesta ja tsemppaavasta palautteesta, jota olen blogistani saanut. Kiitos siis sinulle ihana lukija <3 Kiitollisuus on muutenkin ollut pinnalla arjessani, joten ajattelin kirjoittaa siitä tänään.

 

Miettiessäni sanaa kiitollisuus, tulee minulle todella lämmin olo, suunpielet nousevat vienoon hymyyn ja onnellisuuden tunne valtaa minut. Välillä kun olen todella kiitollinen saattaa vedet nousta silmiin. Kiitollisuus on vain niin pyyteetöntä ja puhdasta.

 

Olen alkanut harjoittelemaan kiitollisuutta säännöllisesti, joka ilta ennen nukahtamista mietin mistä kaikesta olen kiitollinen. Jos aamu alkaa takkuisissa merkeissä, muistutan jälleen itseäni niistä kaikista asioista, joista saan olla kiitollinen. Kiitollisuus keventää mieltä ja mitä enemmän sitä harjoittaa, sitä helpompaa on olla kiitollinen yhä pienemmistä asioista. Se onkin itseään ruokkiva voimavara.

 

Kiitollisuusharjoitusten jälkeen olen saavuttanut kokonaisvaltaisemman onnellisuuden. Itse näin muutokset arjessani todella nopeasti, ja olenkin jäänyt koukkuun kiitollisuuteen. Tämän viikon suurimman kiitollisuuden minulle tuotti se, kun sain hakea rakkaan kummipoikani tarhasta ja hän juoksi avosylin minua vastaan. Pienen lapsen onni on vain jotain niin ihanaa <3

 

Tässä lista muutamista muista tämän viikon kiitollisuuden kohteista:

  • Ihana höpöttelyhetki ystävän kanssa
  • Kahvilan omistaja, joka kyseli kuulumiset
  • Aamuinen auringonpaiste
  • Perhe ja ystävät
  • Superhyvä voisilmäpulla <3

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä on niin paljon kaikkea mistä olen kiitollinen. Kaikki kiitollisuuden kohteet antavat samalla voimaa arkeen ja tuovat iloa päiviin.

 

Arjen hulinassa sitä helposti unohtaa miten hyvin omat asiat ovatkaan. Välillä onkin hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään miten paljon ympärillä on kaikkea, mistä voi olla kiitollinen. Mistä sinä olet juuri nyt kiitollinen?

 

 

Valoa ja iloa päivääsi <3

 

-Wilma-

 

Suhteet Oma elämä Mieli Höpsöä

Rakkaudella MoodBooster

Tämä ensimmäinen postaus sai minut miettimään, kuka oikeasti olen ja mitä annettavaa blogillani tulee olemaan. Mitä haluan saavuttaa?

Olen itse pitkään yrittänyt hiljentää mieleni ja saavuttaa mielenrauhan. Haluan ajatella positiivisesti ja levittää ympärilleni positiivisuutta. Haluan auttaa läheisiäni saavuttamaan heidän unelmansa. Haluan seurata sydäntäni ja intuitiotani. Haluan elää tässä hetkessä ja unelmoida suuria tulevasta. Niin suuria, että välillä jopa päätä huimaa.

Arkeni on kaikkea tätä, rauhan ja vilinän välillä tasapainoilua, ihania ihmisiä, unelmia ja elämän suurten kysymysten pohdintaa. Haluan jakaa oivalluksiani ja oppejani. Unelmani on, että te voisitte samaistua näihin teksteihin ja saada näistä voimaa niihin hetkiin, kun ei meinaa päästä sängystä ylös. Ja tsemppiä niihin hetkiin kun kaipaa lisävoimaa. Kaikkea sitä mitä itse olen saanut omilta maanpäällisiltä enkeleiltäni, ystäviltäni.

Toivonkin, että tämä blogi voisi olla sinun ystävä, niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Kasvetaan ja opitaan yhdessä, kaikkea ei nimittäin tarvitse itse kokea että voisi oppia. 

 

Valoa ja iloa päivääsi<3

-MoodBooster-

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään