Hyvän mielen ABC

Tällä viikolla olen pyrkinyt miettimään miten voisin omalla toiminnallani edesauttaa toisten jaksamista ja hyvinvointia. Olen huomannut miten suuri vaikutus omalla hyvällä ololla on toisten mielialaan. Olen myös pyrkinyt kysymään miten voisin tehdä toisten päivästä hieman paremman. Auttamalla toisia saa aina myös itselleen niin hyvän fiiliksen.

 

Aiemmat postaukseni ovat keskittyneet niihin ei niin hyviin jaksoihin ja niistä hetkellisesti nousemiseen. Tällä viikolla olen oivaltanut että hyvä fiilis on kuin lihas jota treenataan. Mikäli hyvää fiilistä ei pidä yllä se surkastuu, aivan kuin lihakset jollei liiku. Hyvä fiilis myös vahvistuu kun sitä treenaa. Mikäli taustalla on vähän harmaampi jakso vaatii hyvän fiiliksen ylläpito enemmän treeniä kuin normaalisti.

 

Harmaan jakson jälkeen olen huomannut että pienetkin takapakit tai negatiiviset asiat päivän aikana tuntuvat normaalia suuremmilta. Hyvän fiiliksen ylläpito vaatii myös jatkuvaa työstöä. Olen pyrkinyt keskittymään asioiden hyviin puoliin ja hakemaan pieniä onnistumisia päivän mittaan. Lisäksi olen keskittynyt tuomaan muille hyvää fiilistä, jonka kautta olen saanut itselleni iloa.

 

Meillä oli töissä viime viikolla halibingo, ja huomasin miten hyvä fiilis haleista tulee. Ideana halibingossa oli että jokainen sai joka päivä lapun jossa oli työkavereiden naaman kuvia ja kaikkia lapussa olleita tuli halata jotta sai bingon. Viikon päätteeksi eniten bingoja saanut sai pienen palkinnon. Tällä viikolla olen halannut työkavereita aina kun mahdollista ja se on nostanut aina molempien osapuolien fiilistä.

 

Onneen ei ole oikotietä ja hyvän fiiliksen ylläpito on kokopäivätyö. Mitä enemmän hyvää oloa saa ylläpidettyä päivän aikana, sitä helpommaksi se tulee. Olen myös huomannut että hyvällä mielellä saa enemmän aikaiseksi ja on tehokkaampi. Tehokkuus taas saa aikaan onnistumisia ja ne ruokkii hyvää oloa. Hyvästä olosta on siis mahdollista saada itseään ruokkiva kehä.

 

Emme voi vaikuttaa ympäristöön, mutta voimme vaikuttaa siihen miten siihen suhtaudumme. Meillä on aina valta valita oma asenteemme ja suhtautumisemme. Mikäli valmista polkua ei ole voi sellaisen aina luoda. Vaikka jonkun asian saavuttaminen tuntuisi todella haastavalta, on kaikkeen aina ratkaisu. Ratkaisun löytäminen saattaa vaatia luovuutta ja heittäytymistä, mutta onnistumisen tunne on aina kaiken vaivan arvoista.

 

Ystävälläni on paineita suoriutua ja tiukka aikaraja, tilanne oli todella stressaava ja mielessä oli pelko epäonnistumisesta. Mietimme yhdessä millä stressin saisi laukaistua. Pyysin häntä visualisoimaan onnistumisen mielessään, niin vahvasti että hän tuntisi kaikki tunteet kropassaan joita onnistumisesta seuraa. Kehotin häntä katsomaan kuvia joista tulee hyvä fiilis, jotta olisi helpompi saada positiiviset tunteet pinnalle. Hänellä tämä auttoi.

 

On olemassa sanonta fake it untill you make it, ja varsinkin hyvän fiiliksen saavuttamisessa se auttaa. Välillä helpottaa kun vääntää väkisin hymyn kasvoilleen. Toisinaan hyvän olon löytää kun muistelee vanhoja ihania kokemuksia, tai selaa vanhoja kuvia. Mistä sinulle tulee hyvä fiilis? Tai milloin viimeksi olet kokenut onnistumisen tunteen?

 

Minulla nämä harjoitukset ovat auttaneet ylläpitämään hyvää fiilistä vaikka se hetkittäin meinaisikin laskea. Tällä viikolla on tuntunut kuin joku olisi lisännyt tunteja päiviin sillä hymyssä suin olen ehtinyt tekemään töiden jälkeen vaikka ja mitä. Tuntuu todella hyvältä kun energiaa riittää iltaan asti. En ole nukkunut enempää tai muuttanut mitään muutakaan, olen vain ollut iloinen ja täynnä tarmoa. Mielessäni olen päättänyt saavuttaa kaikki tavoitteeni, ja tämän halun pohjalta olen alkanut luomaan polkuja kohti päämääriä.

 

Toivottavasti näistä vinkeistä on sinullekin apua 🙂

 

Valoa ja iloa päivääsi <3

 

Rakkaudella

Wilma

 

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Ajattelin tänään

Oivalluksia pettymisestä

Melkein kuukausi viimeisimmästä postauksesta.. Päässäni on pyörinyt vain miten voin kirjoittaa MoodBooster nimen alla jos oma mielialani on vain harmaa. Miten tuoda esille omia fiiliksiä niin ettei romuta toisten fiiliksiä? Mielenrauha on ollut kaunis muisto ja ideoitakaan ei ole tullut. Hymy on ollut naamalla vain hetkittäin ja möks möks murot lautasella lähes päivittäin.

 

Olenko pettänyt itseni ja lukijani? Olenko epäonnistunut kun olen ottanut takapakkia mielenrauhasta? Olenko huono esimerkki kun en osaakaan elää ohjeideni mukaan? Saanko olla allapäin? Paljon avoimia kysymyksiä on pyörinyt mielessäni tämän kuukauden aikana.

 

Tänään oivalsin että kyse on inhimillisyydestä. Meillä kaikilla on niitä ei niin hyviä jaksoja. Me kaikki mokaamme joskus. Kaikki nämä kokemukset ovat osa elämää ja hyvällä tuurilla niistä epäonnisista jaksoista oppii eniten. Ainakin minä olen oppinut valtavasti viimeisen kuukauden aikana.

 

Pitkään kyselin läheisiltä mistä saisin vastauksia epämääräiseen olooni ja sen juurisyihin. Eilen otin aikaa hiljentymiselle ja tänään tupsahteli oivalluksia. Hiljaisuudesta ja sisältä ne vastaukset lähes aina löytyvät, mutta maltammeko pysähtyä kuulemaan niitä?

 

Mitä sitten opin? Ymmärsin että on ok olla allapäin ja kokea myös negatiivisia tunteita. Oivalsin etten voi vaatia muilta samaa kuin vaadin itseltäni, enkä varsinkaan saa olettaa että muut haluavat samaa kuin minä. Itseni lisäksi minun tulee olla armollinen myös muita kohtaan. Jakamalla kokemuksia ja fiiliksiä toisten kanssa saa yleensä apua omaan tilanteensa. Hymy ei tule pakottamalla ja välillä pitää ottaa pidempi aika asioiden prosessointiin. Opin myös sen että on turha soimata itseään takapakista.

 

 

Ehkä oleellisin oivallus oli se, että epämääräisen oloni takana olikin pettymys. Toki elämässäni on ollut aiemminkin pettymyksiä, mutta tällä kertaa tunne oli erilainen. Olin katsonut koko maailmaani niin pinkkien lasien läpi, että pudotus tuli kovaa ja korkealta. Niin kovaa että minuun sattui syvästi kun odotukseni eivät täyttyneetkään. Minulla meni kauan oivaltaa että alakuloisuuteni taustalla oli pettymyksen tunne, ja vielä kauemmin meni nousta siitä.

 

Tänään olen pitkästä aikaa tunnistanut itseni, ja sen tekemisen meiningin mikä minussa on. Olen hymyillyt ja ollut iloinen. Minulla on ollut sellainen olo kuin lamppu olisi syttynyt sisälläni. Minulla on pitkästä aikaa ollut kokonaisvaltaisesti hyvä olo. Tätä oloa haluan vaalia. Uskon että avain tämän tilan vaalimiseen on armollisuus, tunteiden hyväksyminen, sekä se että annan tunteideni näkyä. Toki kärsivällisyys on myös avainasemassa tässäkin asiassa.

 

Monille oivallukseni ovat varmasti päivänselviä, mutta välillä niitä selviltäkin tuntuvia asioita täytyy kerrata. Niinhän sitä sanotaan että kertaus on opintojen äiti. Kertaamalla asioita oivallamme niistä uusia puolia.

 

 

Valoa ja iloa päivääsi <3

 

Rakkaudella

Wilma

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään