Hei, olen Moonika

Hei, sinä! Minä olen Moonika. Olen 17-vuotias tyttö Satakunnasta, ja päätin aloittaa uuden blogin täällä. Olen blogannut jo vuosia, tähän saakka Bloggerilla, mutta en ole ollut aivan tyytyväinen siihen, siksi vaihdoin tänne. 

Voisin kertoa vähän itsestäni. Käyn lukion toista vuotta, tavallaan. Kävin ensimmäisen vuoden ihan tavallisesti, suunnitelmien mukaan niin kuin suurin osa käy. Toinen lukuvuosi, joka alkoi nyt syksyllä, piti mennä samalla tavalla, mutta kuten elämällä on tapana, se saattaa muuttaa toisinaan meidän ihmisten tekemiä suunnitelmia. Kävin muutaman viikon kyllä koulua, minulla oli ihan täysi lukkari. Sitten henkinen vointi alkoi temppuilla, en voinut kovin hyvin. En ole sitten elokuun jälkeen käynyt juurikaan koulussa, enkä ole saanut suoritettua vielä yhtään kurssia. Olin polttanut itseni loppuun lukion ekan vuoden aikana, nyt mun keho ja mieli on pakottanut mut lepäämään, vaikken ensin olisi malttanut. Burn outista ja koulunkäynnistä toinen kerta lisää!

Asun Satakunnassa, pikku kaupungissa perheen kanssa. Unelmoin omasta pikkuruisesta asunnosta Tampereen keskustasta – se on toki mahdollista vasta kun olen suorittanut lukion täällä loppuun, nyt pitää siis vielä vähän malttaa. Ja ainiin, mun perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi yksi sisko ja kaksi veljeä.

Mä harrastin kahdeksan vuotta pianonsoittoa musiikkiopistossa, mutten ole enää pariin vuoteen käynyt tunneilla, kun sain sieltä jo päättötodistuksen. Enää soittelen vain kotona silloin tällöin, omaksi iloksi. Oman jaksamisen mukaan tykkään käydä myös kuntosalilla ja lenkillä. Lähiaikoina nämä urheiluharrastukset on jäänyt vähän sivummalle, koska kuten sanoin, mä olen tarvinnut tänä syksynä ihan extra paljon lepoa.

Tässä pikkuinen kuvaus musta, ja mun elämäntilanteesta. Lisää pääset seurailemaan myös Instagramissa @likainensukka ja YouTubessa Moonika Kristiina. 

– Moonika

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *