Haikeat heipat

DSC_0402.JPG

DSC_0836.JPG

DSC_1018.JPG

DSC_0333.JPG

DSC_0679.JPG

DSC_0338.JPG

Mä olisin voinut ja tavallaan olisin halunnutkin kirjoittaa teille superäideistä, siitä millaista on olla äiti Helsingissä, opiskeluistani, uudesta arjestamme, parisuhteesta lapsiperheessä, siitä kuinka hajoittavaa on olla jatkuvasti tässä ja kokoajan läsnä, miten mahtavaa on täyttää kolmekymmentä, Lasten kaupungista (menkää, se on tosi kiva!), muksujen syyskuteista tai uusista lounaspaikkalöydöistäni. Mutta kaikki nuo jäävät kirjoittamatta sillä Morning Glory hiljenee. Kyse ei lopulta ollut edes ajasta tai pikemminkin sen puutteesta vaan siitä, että tajusin etten enää halunnut järjestää blogilleni aikaa. Aikaahan nimittäin saa revittyä jos ihan oikeasti haluaa, mutten mä näköjään enää halunnut.

Sain blogilta kaiken sen mitä toivoinkin ja vielä enemmän. Mä olen lopulta aika tavoitteellinen ihminen ja haluan keskittyä sekä panostaa nyt asioihin, jotka vievät minua ihan oikeasti eteenpäin elämässäni. Blogi oli mulle rinnalla kulkeva ihana harrastus (josta pidin ihan tosi paljon), muttei tämä koskaan vie minua siihen suuntaan mitä elämältäni oikeasti haluan. Blogi tietysti avaa ovia ja antaa mahdollisuuksia mutten ole halukas kuluttamaan tähän niin paljon aikaa, josta taas tiedän ettei blogin kirjoittaminen ole intohimoni. Ja nyt haluan keskittyä juurikin unelmiini ja siihen mitä haluan palavasti tehdä.

DSC_0015.JPG

DSC_0592.JPG

DSC_0644.JPG

DSC_0318.JPG

Mulla on alkamassa superinnostavia juttuja syksyllä, joista osa liittyy tulevaan ammattiini ja osa onkin sitten ihan muita juttuja. Niin ja sitten on tietysti työt sekä koulu. Ja maailman paras perhe. Blogin kirjoittaminen ei tunnu sopivan enää tähän palettiin, ja siksi siitä on aika luopua. En nimittäin tahdo tehdä mitään väkisin. 

Mä en sano, että tämä olisi viimeinen postaukseni koskaan, sillä ikinähän ei voi tietää jos innostunkin taas herättämään Morning Gloryn henkiin. Mutta nyt se tuntuu aika epätodennäköiseltä. Blogi jää ainakin joksikin aikaa tällaisenaan näkyville, jolloin mulla on vielä aikaa miettiä kuinka lopullinen päätökseni on. Siihen asti sanon haikeat mutta onnelliset heipat ja suuret kiitokset lukijoilleni sekä ihanille Lilyläisille.

Meidät löytää edelleenkin Instagramista @morningloryannika, joten en katoa ihan kokonaan.  

Ihanaa syksyä teille ja kiitos, että jaksoitte lukea sekä kommentoida mun juttujani – se merkitsi paljon! Heippa <3

 

suhteet oma-elama vanhemmuus

Päiväkotivalmiudessa

DSC_0906.JPG

DSC_0900.JPG

Päiväkotiin menevät kumisaappaat nököttävät eteisen lipaston päällä entisen metsäkerho- ja tulevan päiväkotirepun vieressä. Tossut ja uusi syyspipo on valittu jo hyvissä ajoin sekä huolella, ja kuravaatteet, varavaatteet ja ties mitkä vaatteet on nimikoitu. Itse tuleva päiväkotilainen hykertelee tyytyväisenä ja minä taas yritän saada tolkkua siitä mitä tästä kaikesta ajattelen – ihan hyvää luulisin. 

Tällä viikolla olen istunut joka päivä pienillä puisilla penkeillä ja seurannut pää pyörällä ympärilläni käyvää kuhinaa. Olen katsonut kuinka reipas oma tyttöni on, vaikka tiedän kuinka paljon häntä jännittää. Olen muistellut omia päiväkotimuistojani ja seurannut tarkasti työntekijöiden toimintaa. Olen ihmetellyt kuinka muina taaperoina poikakin pyörii yli puolet vanhempien lasten seurassa ja miettinyt, että olisiko hänetkin pitänyt laittaa päiväkotiin. Ja sitten olen tullut heti toisiin ajatuksiin ja ollut tyytyväinen, että perheen pienin saa olla vielä kotona. 

 

 

DSC_0902.JPG

DSC_0918.JPG

Aikamoista myllerrystä, mutta sellaista iloista joka kutkuttelee vatsanpohjassa. Tiedän, että kun maanantaina sanon tytölle heipat ja suljen päiväkodin oven en varmaan selviä ihan kuivin silmin. Mutta tiedän myös, että tyttö tulee pärjäämään hyvin ja hän on jo kysellytkin useana päivänä, koska hän saa jäädä päiväkotiin yksin ilman minua ja pikkuveljeä. Ja se helpottaa omia fiiliksiäni kovasti.

Olen niin iloinen, että esikoisemme on saanut olla kotihoidossa yli neljä vuotta, sillä nyt me taidamme olla molemmat ihan oikeasti valmiita tähän. Tyttö on ennen kaikkea iloinen päästessään päiväkotiin ja sen hän kertoo joka ilta. Hän on valmis, ja minä olen valmis päästämään tuon mimmin pehmeästi ja turvallisesti päiväkotimaailmaan.

Tänä viikonloppuna lähdemme vielä mökille sanomaan hyvästit kesälle, ja sitten maanantaina aloitamme ihan virallisesti uudenlaisen arkemme. 

suhteet oma-elama vanhemmuus