Äitikaverit
Naureskelin esikoistamme odottaessa kaiken maailman äitiryhmille ja porukoille, enkä tiennyt mitään kamalampaa kuin äidit vertailemassa lapsiaan puiston laidalla. En myöskään ajatellut tarvitsevani itse erityisesti äitejä elämääni, sillä olihan mulla jo liuta niitä vanhoja ihan mahtavia kavereita, joita voisin bebenkin kanssa treffailla. Perhevalmennus oli ehdoton no-no ja kapinoinkin viimeiseen raskauspäivääni asti äitihurahtamista vastaan. Näin kaikki muut äidit tylsinä tyyppeinä tuulihousuineen enkä todellakaan halunnut mukaan siihen porukkaan.
Mutta vaikka kuinka ihania ne omat lapsettomat ystäväni olivat tytön syntymänkin jälkeen, aloin kuitenkin lopulta kaipaamaan samassa jamassa olevia ihmisiä elämääni. Sellaisia, jotka viettivät myös leppoisan rankkoja kotiäitipäiviä ja pystyivät näkemään keskellä päivää. Muutama vanha ystäväni oli myös äitiyslomalla samaan aikaan kanssani, mutta huomasin kuitenkin janoavani lisää äitejä vierelleni. Nimittäin kukaan muu kuin äiti ei voinut ymmärtää kuinka iloiseksi vauvan kakkaaminen viiden päivän tauon jälkeen voi ihmisen tehdä, tai kuinka käsittämättömän ylpeä voi vauvastaan olla kun hän ensi kertaa heilauttaa (luultavasti vanhingossa) kädellään lelua. Haalin mutsikontakteja naapureista, puistoista, muskareista sekä vanhoista työkavereistani joiden huomasin myös olevan äitiyslomalla. Töihin palatessani osa äideistä jäi elämääni todellisina ystävinä ja osa taas katosi jonnekin sinne ruuhkavuosien alle.
Nyt kuopuksen syntymän jälkeen rupesin keräämään äitireserviäni uudestaan, sillä tiesin kuinka paljon sitä tarvitsen. Tihkusateessa ulkona ne verkkarit jalassa on vaan niin paljon mukavampaa, kun vierellä on joku joka ymmärtää. Lounaalla on kiva käydä ihmisen kanssa jonka puolella pöytää on myös ihan yhtä iso sekamelska kuin omallakin, ja molemmat tajuavat hotkaista ruokansa juuri niin nopeasti että homma pysyy vielä kasassa eikä kukaan saa raivareita. En vietä kenenkään kanssa aikaa vain siksi että olemme äitejä mutta luulen, etten olisi ystävystynyt monenkaan äitikaverini kanssa jos emme eläisi samanlaista elämää. Äitiys on niin vahvasti yhdistävä tekijä, että silloin on myös superhelppoa lähestyä sekä vaihtaa numeroita ja sopia tärskyt.
Olen aina ollut sosiaalinen ja kaipaan todella muita vierelleni. Kavereita on tullut ja mennyt vähän omien elämäntilanteideni mukaan, joka on ihan luonnollista koska ihminen yleensä hakeutuu kaltaistensa seuraan. Ja vaikka näenkin eniten muita kotiäitejä, on mulla tietysti myös elämässäni ihan yhtä tärkeitä sekä mielettömiä ystäviä joilla ei ole lapsia tai joiden lapset ovat jo isompia. Tai ystäviä jotka asuvat kaukana. Arkeeni vaan kuuluu nyt leikkitreffejä, puistohommia, kahvittelua sekä kaksi pientä joiden mukaan rakennan oikeastaan koko elämäni. Ja siksi olenkin onnekas, että saan jakaa tämän ainutkertaisen ajan elämästäni muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Mutta olen myös onnekas, että vierelläni on niin paljon muitakin ihania ihmisiä jotka kaikki elävät juuri sitä ihan omaa elämänvaihettaan.
Kuvat Instagramista @morningloryannika