Yksin olemisen keveys

Mua on vaivannut jo pitkään todella akuutti matkakuume enkä meinaa pysyä pöksyissäni, kun selailen eri lentotarjouksia tai matkakohteita. Valitettavasti vaan lompakko ei tällä hetkellä anna periksi sen vertaa, että joku reissusuunnitelmistani toteutuisi, joten olen tyytynyt toistaiseksi vain haaveilemaan. Onneksi sentään pieni irtiotto on tiedossa, sillä lähdemme pääsiäisen jälkeen Lappiin mökille vanhempieni sekä siskoni ja hänen miehensä kanssa. Vaikka kotimaan matkailu ei nyt ihan koko reissukuumeiluani poistakaan, olen silti ihan pähkinöinä lähdöstämme. Nimittäin viikko mökillä perheeni kanssa on juuri nyt sitä mitä kaipaankin.

Mutta olen huomannut kaipaavani myös jotain muutakin tässä matkaoppaita selaillessani. Haaveilen nimittäin matkasta yksin, enkä tarkoita nyt yksin ilman lapsia vaan sitä, että matkalaukun pakkaisi vain ja ainoastaan minä eikä kukaan muu. En oikeasti muista koska olisin viimeksi viettänyt kunnolla aikaa pelkästään itseni kanssa. Tietysti välillä saatan jäädä kotiin yksikseni, kun mies nappaa minit mukaansa ja vie ulkoilemaan. Mutta sekin pari tuntinen vierähtää yleensä jonkun kotihomman parissa tai odottaessa sitä, koska hiekkainen rymylauma tulee taas takaisin kotiin ja se hetken luksus loppuu. Olen jatkuvasti jonkun kanssa, joka tietysti sopii tällaiselle yltiösosiaaliselle tyypille mutta nyt kaipaisin aikaa vain itseni kanssa.

Olisi ihanaa huolehtia parin päivän ajan vain omista tarpeistani, ja tehdä tasan tarkkaa sitä mitä minä haluan. Mulla on jotenkin valtava kaipuu kokea se yksin olemisen keveys ja saada oikeasti ajateltua asioita sekä järjestää päässäni sikin sokin risteilevät ajatukset. Haluaisin ottaa kuvia ilman, että joku roikkuu lahkeessani tai yrittää tarttua kameraan pienillä tahmasormillansa. Haluaisin syödä hitaasti nauttien jonkun muun tekemästä ruuasta ja nukahtaa vatsa pullollaan hotellin viileisiin lakanoihin. Mä kuvaisin, kirjoittaisin, ajattelisin, eksyisin vieraille kaduille, joisin teetä pienissä kahviloissa ja illalla menisin vaahtokylpyyn iso punkkulasi kädessäni. Lukisin kaikki ne kolme keskeneräistä kirjaa loppuun ja pysähtyisin ihan oikeasti katsomaan mitä ympärilläni tapahtuu. On hassua kuinka nopeasti jostain joka oli ennen ihan normaalia on tullut harvinaista herkkua niin, että siitä täytyy haaveilla.