Tukea ja turvaverkkoja
Halasin pari viikkoa sitten isääni kiitokseksi kaikista niistä lukuisista päivistä, kun hän hoiti lapsiamme meidän vanhempien paiskiessa töitä. Siinä samassa hetkessä olin ihan valtavan kiitollinen sekä onnellinen siitä, että meidän elämässämme on niin paljon rautaisia tyyppejä, jotka tulevat tarvittaessa hätiin. Olen myös todella iloinen, että muksujen neljästä upeasta isovanhemmasta kolme asuu täällä Helsingissä ja vieläpä saman bussilinjan varrella mutta vain eri päissä. Isovanhempien lisäksi ympärillämme on paljon muitakin tärkeitä aikuisia, jotka auttavat tarpeen niin vaatiessa.
Olemme todella onnekkaita kun meillä on näin vahva tukijoukko ympärillämme. Tiedän, että saamme apuja lastenhoidossa, mulla on liuta ihania ystäviä joille voin purkaa omia fiiliksiäni, meillä on ihmisiä jotka voisivat majoittaa meidät jos pitäisi ja saisimme paljon tukea ihan oikeankin hädän keskellä jos jotain sellaista joskus tapahtuisi. Ja tieto tästä tekee elämästäni aika paljon keveämpää, ja olen kiitollinen jokaisesta tärkeästä tyypistä joiden puoleen voimme ja voisimme kääntyä.
Muilta saaman avun ei tarvitse olla edes kauhean kummoista mutta sillä on todella iso merkitys. Ystävä joka käy kaupassa puolestani, kun olen yksin kotona kahden sairaan lapsen kanssa, ystävä joka ottaa esikoisemme muuten vain hoitoon pojan päiväunien ajaksi, jotta voin tehdä omia hommiani rauhassa tai isovanhempi joka tulee viemään lapsemme ulos, jotta minä saan nukkua kuumettani pois ovat kultaakin arvokkaampia.
Mulla on aina ollut laaja turvaverkko ympärilläni perheeni, sukulaisteni sekä ystävieni ansiosta mutta nyt, kun kyseessä on nelihenkinen perhe ovat tarpeet tukijoukoille kasvaneet. Enää pelkkä viinipullo ja ystävän sohvan nurkka eivät riitä, vaikka tietysti välillä kaipaan niitäkin. Nelihenkisenä perheenä tarpeita on nimittäin huomattavasti enemmän ja ongelmat ovat ihan jotain muuta kuin poikahuolia. Hektisen arjen keskellä pienet hengähdystauot, teot sekä tieto siitä, ettei yksin tarvitse pärjätä ovat äärimmäisen tärkeitä asioita. Vaikka perheemme onkin vahva, emme silti selviäisi tästä kaikesta ihan vain keskenämme.
Tiedän ettei kaikilla ole asiat näin onnellisesti sillä kaikkien isovanhemmat, kummit tai sisarukset eivät välttämättä löydy ihan näin läheltä tai edes samasta kaupungista. Siksi haluankin, että myös me olemme osa läheistemme sekä ystäviemme turvaverkkoa ja autammekin aina, kun se on vain mahdollista. Tällä hetkellä tarvitsemamme apu muilta on suurimmaksi osaksi lastenhoitojuttuja mutta jo tieto siitä, ettemme ole yksin on todella iso asia. Uskon, että läheisten tuki sekä apu on yksi tärkeimmistä kulmakivistä toimivassa lapsiperhearjessa.