Kun vauvakupla puhkesi
Viime viikolla vauvakuplani sanoi poks. Yhtäkkiä koko vauvavuosi alkoi tökkimään ja sen jälkeen homma on tuntunut lähinnä nihkeältä. Enää vaipan vaihdoissa ja jatkuvassa yö heräilyssä ei ole sitä samaa fiilistä kuin ennen. Aikaisemmin jaksoin molempia koska ne kuuluvat vauvaperheen arkeen, ja kaikki mikä liittyi vauvaan oli maailman parasta. Katsoin ensimmäiset viisikuukautta elämäämme vaaleanpunaisten lasien läpi jossa mikään ei oikeastaan voinut latistaa sitä vauvan tuomaa onnea ja ihanuutta. Näin jokaisessa vauvaan liittyvässä asiassa jotain positiivista, ja elelin ihanan siirappista vauvaelämääni.
Vaikka tuo vauva on niin ihana ettei ole toista ja rakastan hänessä ihan kaikkea ei se enää muuta sitä, että vauvakulpani on nyt poksahtanut. Jäljelle on jäänyt kasa käytettyjä vaippoja, kuivunut kuolavana olkapäälläni ja huonosti nukuttuja öitä. Vielä reilu viikko sitten olin iloinen kun havahduin yöllä vauvan nälkätuhinaan sillä tiesin, että saisin siirtää hänet taas kiinni rintaani ja olla hetken ihan liki. Nykyisin tekisi lähinnä mieli kääntää kylkeä.
En näe myöskään enää mitään ihanaa siinä, että autoa ajaessa pitää laulaa non-stoppina tunnelmaa nostattavia lauluja ettei takapenkin toinen matkustaja huuda koko matkaa kurkku suorana. Tai siinä, ettei mitään ateriaa voi syödä ilman että sylissä roikkuu seitsemän kiloinen pötkylä jonka kädestä saa repiä pois haarukoita, salaattia ja leipäpalasia.
En jaksaisi enää herätä joka aamu maitoisista lakanoista, miettiä miten siinä ihanassa kesämekossa voi imettää tai pyyhkiä pois puklua vaatteistani, sohvalta ja esikoisen hiuksista. Tiedän, että minulle tulee vielä ikävä tätä vauva-aikaa mutta nyt haluaisin vaan että jokainen tässä perheessä osaisi syödä itse, pukea itse tai edes kertoa mikä harmittaa.
En muista, että olisin esikoisen aikana pudonnut näin korkealta vauvahattarasta. Mutta toisaalta silloin kaikki oli uutta, enkä tiennyt muusta kun menneestä ja nykyhetkestä. Nyt kun tiedän miten erilaista se elämä on reilun vuoden ikäisen kanssa osaan myös odottaa sitä toisella tavalla. Koko ajanhan se elo tästä helpottaa vauvan kasvaessa, mutta tällä hetkellä kaikki se vauvaan liittyvä säätö tuntuu todella raskaalta. Vauva-arki iski päälle ja kovaa, ja nyt minun pitäisi vaan löytää tämän kaiken keskeltä taas niitä positiivisia juttuja. Onneksi sentään itse vauva on edelleen syötävän suloinen ja ihana.
Psst! Morning Glorya voi seurata Facebookissa tai Bloglovingissa ja meidän päivittäisiä meininkejä voit seurata Instagramissa @morningloryannika