Univeloissa
Huomenta. Otsikosta huolimatta, täällä on herätty hyvällä fiiliksellä päivään. Vauva heräsi yöllä syömään vain kaksi kertaa ja olo on mitä parhain. Koska tämä uusi tyyppi vieläpä vetäisee mahansa täyteen kymmenessä minuutissa, pääsee äitikin melkoisen nopeasti takaisin uneen. Meillä ei ole mitään kaavaa siinä, miten yöt menevät. Välillä on näitä öitä, jolloin ehtii kasvattamaan omaa energiatasoaan ja keräämään voimia. Välillä taas herään aamulla ja päässäni tuntuu samalta, kuin silloin joskus palattuani baarista kotiin auringon jo paistaessa ja Hakaniemen torin ensimmäisten myyjien pystyttäessä kojujaan. Näiden öiden jälkeen minulla ei ole aavistustakaan, olenko imettänyt neljä vai kymmenen kertaa. Silloin tällöin myös esikoinen hipsii väliimme nukkumaan (pyörimään), joka tarkoittaa entistä huonompaa unta minulle.
Univelkakierre alkoi esikoisen synnyttyä. Oikeastaan se alkoi jo loppuraskaudessa, kun öisin saattoi maata sängyssä hereillä parikin tuntia, pissalla käytiin vähintäänkin kolme kertaa ja kyljen kääntäminen vaati käyttöönsä koko kropan lihasvoiman. Tyttö nukkui alussa öisin hyvin ja heräsi syömään kolme neljä kertaa yössä. Määrällisesti se ei ole paljon, mutta syötöt saattoivat kestää reilusti yli tunnin, joskus jopa kaksi. Jos vauva meni nukkumaan kymmeneltä ja heräsi seitsemältä, jokainen voi laskea kuinka paljon rikkonaista unta yöhön jäi. Reilun parin kuukauden iässä yösyöttöjä oli enää kaksi ja parhaimmassa tapauksessa vedettiin öitä yhdelläkin heräämisellä.
Sitten tapahtui jotain. Tyttö täytti kolme kuukautta ja heräsi seuraavat seitsemän kuukautta tunnin välein. Kun tutti tippui suusta, se piti saada takaisin. Vaikka tyttö nukahti heti kun sai tutin suuhunsa, olisin vaihtanut tilanteen alkuperäiseen sekunnissa. Kun itse ei päässyt nukkumaan missään vaiheessa tuntia pidempään, tietää todellakin mitä väsymys on. Sanat hävisivät päästäni, itku tuli pienimmästäkin vastoinkäymisestä ja olo oli välillä epätodellinen. Minut pelastivat päiväunet, joita nukuin pariinkin otteeseen tytön kanssa päivisin.
Yritimme miehen kanssa vaihtaa välillä osia, minä nukuin sohvalla ja mies toimi tuttivahtina. Teoriassa kiva ajatus, mutta yleensä makasin hereillä sohvalla ja odotin koska mies mahtaa herätä vauvan kohta itkuksi muuttuvaan kitinään. Jossain vaiheessa vuorasin koko sängyn täyteen tutteja, mutta yksikään niistä ei löytänyt suuhun vauvan toimesta. Yöt paranivat vasta, kun tutista luovuttiin noin yhdentoista kuukauden iässä. Tämän jälkeen tarvittiin vielä muutamia kertoja yöllä silittävää kättä tai hyssyttävää suuta. Ensimmäisen kokonaisen yön tyttö nukkui ollessaan vuoden ja kolme kuukautta. Kokonaiset yöt olivat edelleen harvinaisuus, mutta sain nukkua univelat pois.
Nyt on vielä aikaista sanoa, millainen nukkuja tästä vauvasta tulee. Yöunet hän nukkuu kahdeksasta kuuteen joka yö, ja ensimmäinen unipätkä kestää yleensä reilun kolme tuntia. Tämän jälkeen voi sitten tapahtua ihan mitä vaan. Välillä uni ei tule, välillä taas ähistään kipeää mahaa, välillä kainalosta kuuluu tunnin välein nälkätuhinaa ja joskus harvoin yöt sujuvat kuin unelma. Oli miten oli, tässä sitä taas ollaan velkakierteessä.