Suomi- Lässytys- Suomi

Olen aina vihannut lässyttämistä. Se on ehkä älyttömin puhetapa mitä maa päällänsä kantaa, enkä siedä sitä oli sitten kyseessä koirat, lapset tai se oma rakas. Lässytys saa minut pyörittämään silmiäni ja vähintäänkin oksentamaan sisäisesti. En voi käsittää miksi vanhemmat/koiranomistajat/puoliso haluaa altistaa toisen sille aivan järkyttävän ärsyttävälle lässynlässynlää mongerrukselle, joka ei johda muuhun kun akuuttiin päänsärkyyn. 

Aina silloin tällöin mies on kuitannut minulle, jos suustani on päässyt joku vähänkin lässytystä muistuttava sana, mutta hei – vahinkoja sattuu kaikille! Kuitenkin nyt viime aikoina olen yllättänyt itseni aivan liian monta kertaa höpöttämästä lapsilleni vähän turhan siirappisella äänellä erilaisia sanamuunnoksia käyttäen. 

Kaikki alkoi muutama päivä sitten, kun tajusin kysyneeni vauvalta ”Ottaisitko puuron kanssa vähän omppupomppusta, ottaisitko muru?” Omppupomppusta. Mitäs jos ihan vaan omenaa. Ja sama on jatkunut siitä lähtien. Huomaan yhtäkkiä vähän joka käänteessä lässyttäväni lapsilleni, ja joka kerta olen yhtä järkyttynyt. Viime aikoina suustani on päässyt muun muassa seuraavanlaista lässytystä: 

Ei me nyt rakas katsota telkkistä ei. (=telkkari)

Noniin otappa se hampulipampuliharja ja ala pesemään hampaita. (= hammasharja)

Äidin pieni pupulihupuliini. (=rakas)

Onko sulla tutiliiniaika onko? (=päiväunet)

Sä oot ihan väsypäsy nyt muru. (=väsynyt)

Humpsistapumpsista muksahditko sä nyt ihan nurin? (=oho/hupsista)

Tule tänne äidin sylkkyliiniin. (=syliin)

Joo siellä on heponenpeponen. (=Hevonen)

Siis miksi mä puhun noin? Onko tämä joku sisäänrakennettu ominaisuus, joka hiipi kuvioihin mukaan salakavalasti heti vauvan syntymän jälkeen, ja iskee kun sitä vähiten odottaa? Vai pitääkö tästä syyttää nyt taas hormoneja? Vai tarttuuko lässytys äideiltä toiselle, ihan niin kuin teininä koko porukka puhui samalla tavalla? Miten voi olla, että alle metrin mittainen pötkylä saa aikuisen ihmisen puhumaan ihan käsittämättömällä tavalla. Eikö sille lapsellekin olisi vaan parempi, että oppisi ne oikeat sanat ensimmäiseksi. Ja miksi sille kolmevuotiaallekin pitää puhua ihan hölynpölyä?

Lähetin heti hätääntyneen viestin ystävilleni tämän ”omppupomppu” -lipsahduksen jälkeen, johon yksi ystävistäni vastasi yllättäneen itsensä yhtenä päivänä laulamasta vauvalleen Piippolan vaarin sävelellä ”kakkaa siellä ja kakkaa täällä..” -laulua. I rest my case.