Aamusta iltaan

Herään aamulla ja pussaan iloisesti näitä pieniä, vaikka rukoilen hiljaa mielessäni, että voitaisiinko joskus nukkua edes seitsemään. Nousen ylös, vaihdan vaipan, leikin ja pärisytän mahaa, vaikka päässäni jyskyttää väsymys ja silmät painavat vähintäänkin kilon. Puen haalarit, kypärämyssyt, hanskat sekä kurahousut ja lähden puistoon, vaikka kroppa ja mieli huutaa lepoa ja haaveilee sohvasta sekä hömppäsarjoista. Syön kasvissosekeiton, vaikka tekisi mieli tilata pitsa ja juoda päälle kylmä siideri. Nostan hymyillen vauvan päiväunilta syliini, vaikken taaskaan ehtinyt hörpätä kun yhden kulauksen teetä. Rakennan viidettä kertaa prinsessanlinnan Duploilla, vaikka uusi kirja jäi edellisiltana jännittävään paikkaan ja tekisi mieli lukea se loppuun. 

Kannan kauppakassin, työnnän vaunuja ja raahaan huutavaa kolmevuotiasta kotiin vesisateessa, vaikka tekisin mitä vaan, että saisin upottaa varpaat valkeaan hiekkaan, eikä kukaan tarvitsisi minua. Pyyhin pöydältä ja lattialta puoli litraa kaatunutta maitoa, vaikka haluaisin heittäytyä maahan ja itkeä. Haluaisin rojahtaa jo sänkyyn ja painaa väsyneet silmäni kiinni, mutta silti matkustetaan tsukutsuku-junalla iltapesuille ja luetaan vielä toinen kirja.

Kun käyn peittelemässä unesta lämpöisen tytön ja kömmin sänkyyn tuhisevan vauvan viereen mietin, että näiden takia tekisin mitä vain.