Asenne ratkaisee

Ennen sitä oli vastuussa vain omasta päivästään ja fiiliksestään. Mitä nyt välillä mies vähän ärsytti aamulla, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun laitoin napit korviini, pistin hyvää musiikkia soimaan ja viiletin pyörän selässä kohti työpaikkaani, alkoi päivä jo näyttää valoisammalta. Vittumaisen työpäivän jälkeen sumpit ystävän kanssa tai halaus mieheltä nostattivat mielialaani jo kummasti. Mutta toista se on nykyään.

Vaikka itse heräisi hyvällä tuulella auringonpaisteeseen, saattavat ne koko päivän avecit olla ihan toista maata. Ikinä ei voi tietää hipsiikö aamulla makuuhuoneeseemme hyväntuulinen söpöliini vai yön aikana känkkäränkäksi muuttunut kolmevuotias. Silmiään availeva ja hymyilevä vauvakin on epävarma tapaus, sillä tilanne saattaa muuttua itkuksi hetkenä minä hyvänsä. Edes hyvin sujunut aamu ei vielä lupaa mitään. Koko päivän tunnelma roikkuu yhden langan varassa, joka saattaa katketa liian lyhyisiin päiväuniin tai väärän värisiin kenkiin. 

Päivän yleisfiilikseen voi toki yrittää vaikuttaa ruokkimalla lapset ennen kuin nälkä yllättää, ulkoilla pitkään, keksiä kivaa tekemistä ja laittaa minityyppi nukkumaan juuri oikeaan aikaan. Mutta silti lopputulos voi olla ihan jotain muuta kuin hyväntuuliset lapset. Nimittäin aikaisempi lempiruoka voikin yhtäkkiä olla niin hirveetä sontaa ettei moista ole ollut, puistosta ei löydykään ketään leikkikaveria tai sieltä pitää lähteä liian aikaisin pois ja ne päiväunet jäävätkin kesken. Päivään mahtuu myös juurikin näiden pikkukavereiden ansiosta kasa ylimääräistä säätöä, joka saattaa hiukan hermostuttaa ja pilata omaa yleistunnelmaa.

Mutta nyt näin kolmen vuoden ja kahden kuukauden äitinä olon aikana olen oppinut, että kuten muissakin asioissa myös tässä, asenne ratkaisee. Tärkeää on siis, että heti kun avaa aamulla silmänsä päättää, että tänään on hyvä päivä. Jumankauta, tänään meillä on hyvä päivä vaikka väkisin. 

Kaatunut maito aamiaispöydässä ei haittaa, äkkiäkös sen siivoaa ja tuleepahan vaihdettua myös tiskirätti samalla. Vaunuissa rääkyvä vauva, koko viikon ruokaostokset ja ympäri kauppaa sinkoileva kolmevuotias on ihan ok, koska tilanne on täysin mun hallussa. Vauva ei nukahda päiväunille mutta mikäs kiire tässä on, ja samalla vaunuja heiluttaessa voi ottaa aurinkoa parvekelasien läpi.

Kenkien mukana tullut hiekkaläjä keskellä eteistä menee siinä sivussa, koska lähipäivinä pitää imuroida joka tapauksessa. Lapsi joka on heittäytynyt keskelle tietä eikä suostu liikkumaan ei ärsytä, koska on ihan helppoa kantaa viisitoistakiloista rimpuilevaa tyttöä ja työntää vaunuja samaan aikaan. Puhelu mieheltä joka ilmoittaa, että joutuukin jäämään ylitöihin ei pilaa tunnelmaa, koska vedän oikein mielelläni yksin loppuun asti näin järkyttävän hyvän päivän. 

Ps. Käykää lukemassa vieraskirjoitukseni MammaMiia -blogista, se löytyy sieltä nyt!