Kerrostalolapset

Olemme molemmat miehen kanssa kasvaneet keskellä elementtitalojen pihoja, minä Porvoossa ja mieheni Helsingissä. Siksi meille oli aika itsestään selvää, että myös meidän muksumme tulevat viettämään lapsuutensa kerrostalolähiössä. Tietysti asiaan on vaikuttanut myös se, että olemme kovasti tykästyneet nykyiseen asuinalueeseemme, eikä täältä (tai muualtakaan Helsingistä) ihan noin vain omakotitaloja tai rivarinpätkiä ostella. Mutta ei siihen ole kyllä ollut tarvettakaan. Kerrostalokolmiomme riittää meille juuri sopivasti, emmekä ole halunneet vaihtaa lähiötämme omaan pihaan. Toki leikimme aina välillä ajatuksella omenapuista, puutarhakeinusta sekä kaksikerroksisesta talosta, mutta ne ovat enemmänkin kepeitä heittoja kun ihan oikeita unelmia.

Kerrostaloissa on aina ollut mielestäni ihan oma tunnelmansa josta pidän kovasti. Musta on ihanaa kun koko rappu heräilee aamuisin letkeästi ja pikkuhiljaa samaan aikaan. Tykkään siitä kuinka hissin ääni kantautuu iltaisin olohuoneeseemme, avoimesta ikkunasta kuuluu yläkerran parvekkeella soiva musiikki ja rappuun voi jäädä päivittelemään yhden jos toisenkin naapurin kanssa vallitsevaa säätilannetta. Kesäisin taloyhtiön piha täyttyy nauravista lapsista ja joulusaunassa voi toivotella hyviä jouluja D ja C-rapun asukkaille. Kerrostalossa on muutenkin helppo elellä huoletonta elämää kun lumityöt, hiekoitukset sekä patterin ilmaukset ovat ulkoistettu jollekin toiselle.

Omat lapsuusmuistoni liittyvät vahvasti kerrostaloasumiseen ja siksi onkin hauskaa, että myös meidän lapsiemme muistot tulevat luultavasti pohjautumaan melkein samaan ympäristöön kuin omanikin. Muistan edelleen selvästi miltä rapussamme tuoksui, kuinka raskas taloyhtiömme saunaan vievä ovi oli vetää auki ja miltä tuntui kirmata mustatäplikkäät portaat ylös kotiin. Muistan kuinka jännittävää oli hakea kylmäkellarista äitini säilömiä mehuja sekä hilloja ja kuinka häkkivarasto tuntui niin suuren suurelta. Kesäisin kolusimme porukalla kaikki lähiömme pihat muoviset avainnauhat vyötäröllä heiluen ja parasta hupia oli soittaa naapureiden summereita ja pötkiä sen jälkeen pakoon.

Äiti huuteli meitä ikkunasta syömään kun olimme leikkimässä ulkona, lauantaisin meillä oli saunavuoro jonka jälkeen söimme pitsaa, ja räystään alla pesivät pääskyset kirkuivat iltaisin niin, että koko piha raikui. Korkeiden talojen ympäröivä leikkipiha oli kuuma ja asfaltti hohkasi polttavana auringon lämpöä. Vietin niin mahdottoman ihanan sekä onnellisen lapsuuteni kerrostalolapsena, enkä oikeastaan tiedä muusta. Nuoruusvuosinani muutimme rivitaloon, muttei se oikein koskaan tuntunut niin kotoisalta kun asuntomme keskellä betonilähiötä. Tämä on mulle se kaikista luontaisin elinympäristö ja  sitä se tulee olemaan myös lapsillemmekin.